Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntija: Monet muut maat ovat avoimempia tiedustelun suhteen kuin Suomi

Tiedotuslinjaa on monessa maassa kuitenkin vapautettu juuri mediakohun ja julkisen keskustelun takia.

tiedustelu
Lars Nicander
Lars NicanderYle

*TUKHOLMA *Suomen tiedusteluvuoto on herättänyt kiinnostusta myös Ruotsissa. Suomen Viestikoelaitoksen toiminta on tuttu Lars Nicanderille, joka on Asymmetristen uhkien ja terrorismin keskuksen päällikkö Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Nicanderin mielestä monet muut maat, kuten Ruotsi ovat avoimempia sotilastiedustelun suhteen kuin Suomi. Euroopan maat ovat usein avanneet tiedusteluviranomaisten työtä kansalaisille julkisuudessa syntyneiden keskustelujen ja skandaalien vaikutuksesta.

Nicander pitää mahdollisena, että viime viikonlopun paljastukset olisivat vaikuttaneet Suomen tiedustelun luotettavuuteen. Riskiä ei hänen mielestään pidä kuitenkaan liioitella.

Ruotsissa keskustelu sotilastiedustelun tehtävistä roihahti vuonna 2008, kun valtiopäivät laajensi sotilastiedustelun valtuuksia seurata Ruotsiin tulevaa ja sieltä lähtevää tietoliikennettä.

Myös Snowdenin paljastukset vuonna 2013 nostivat Ruotsin tiedusteluviranomaisten toiminnan yleisön tietoisuuteen.

SRA
Ruotsin sotilastiedustelun, FRA:n rakennukset Drottningholmissa lähellä Tukholmaa. Yle

Lars Nicanderin mielestä Ruotsissa käydyllä keskustelulla on ollut myönteinen vaikutus.

– Meillä on tiedustelupalvelu, me tarvitsemme tiedustelua, ja että yleisö sitoutetaan siihen, Nicander sanoo.

Nicanderin mukaan monet maat joutuvat oppimaan avoimuutta erilaisten skandaalien kautta.

– Suomi päättää itse siitä, pitääkö muuttaa jotain. Kehitystrendit eri maissa osoittavat, että kun jotakin tapahtuu, syntyy uusi tilanne.

– Suomi on ehkä ollut hieman niukka näissä asioissa, mikä on perustunut turvallisuuskulttuuriin. Koskaan ei voi taata mitään, ja kun jotain tapahtuu, voi ottaa mallia muista maista ja heidän kokemuksistaan. Se ei ole huono asia, Nicander pohtii.

Ruotsissa julkaistaan huomenna selvitys maan kokonaisturvallisuuden kehittämisestä. Siinä Ruotsi on ottamassa mallia Suomesta.

Nicanderin mukaan muuttunut turvallisuustilanne ja uudet uhkakuvat heijastuvat tulevaan vaalivuoteen.

– Tiedossa on Venäjän sekaantuminen Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltain vaaleihin. Vastaavaa voi tapahtua myös Ruotsissa vuoden 2018 vaaleissa, Nicander sanoo.