Kari Enqvistin kolumni: Jumalan tahto ja tiede

Miksi me olemme olemassa? Tiede antaa yhden vastauksen, uskonto toisen.Kenties olemassaolollemme ei ole olemassa mitään erityistä selitystä, kirjoittaa Kari Enqvist.

tiede
Kari Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle

Joulunajan juhlapyhät vievät ajatukset syntyihin syviin, kun valo voittaa pimeyden ja uusi vuodenkierto nytkähtää liikkeelle toiveineen ja lupauksineen. Tosin pimeyden selkää ei taitettu kristikunnan juhliessa joulua vaan kolme päivää aiemmin, eikä vuoden vaihtumiseenkaan liity mitään tähtitieteellistä merkitystä.

Suomen talvesta huolimatta maapallo on lähimpänä Aurinkoa tulevan tammikuun 3. päivänä kello 7:34, joka on turhan aikainen kellonlyömä noin maljojen nostamisen näkökulmasta. Onneksi tämä lähikontaktin hetki elää sekä vuosittain että vuosisatojen saatossa. Vuonna 6340 sitä tullaan juhlimaan kevätpäivän tasauksen aikoihin.

Nämä ovat esimerkkejä laskelmista, jollaisia tiede tuottaa. Ne kertovat yllätyksetöntä tarinaa maapallon radasta sen liikkuessa rautaisten luonnonlakien ohjastamana avaruuden pimeydessä. Itsessään tarina on vailla tarkoitusta tai merkitystä.

Ei olisi järkevää kysellä, miksi maapallo on lähinnä Aurinkoa juuri tammikuun kolmantena. Siihen ei ole mitään erityistä syytä. Se on seikka, joka tällä hetkellä vain sattuu olemaan näin.

Tiede kertoo, miten asiat ovat mutta ei vastaa kysymykseen ”miksi?”. Se ei kerro, miksi me olemme olemassa tai mikä on elämän tarkoitus.

Näihin kysymyksiin vastaa uskonto – näin meille vakuutellaan ja on vakuuteltu useammankin arkkipiispan toimesta. Viimeksi asialla oli pestinsä pian jättävä Kari Mäkinen, joka hiljattaisessa haastattelussaan pyrki kreationisteja kritisoidessaan asettamaan tieteen ja uskonnon omiin karsinoihinsa. Hänen mukaansa tiede siis vastaisi kysymykseen ”miten”, uskonto kysymykseen ”miksi”.

Jos maapallon esihistoria käynnistettäisiin uudestaan, on lähes varmaa, että näin syntyvä kakkosversio ei näyttäisi nykymaailmalta.

Miksi me sitten olemme olemassa? Uskonnon vastaus on, että kyseessä on Jumalan tahto ja että evoluutio on Hänen työkalunsa.

Mutta se, millaisia me ihmiset olemme, on evoluution näkökulmasta pelkkää sattumaa. Jos maapallon esihistoria käynnistettäisiin uudestaan, on lähes varmaa, että näin syntyvä kakkosversio ei näyttäisi nykymaailmalta. Parhaimmillaankin kehittyisi vain ihmistä hyvin etäisesti muistuttava älykäs olento – jos ollenkaan.

Maapallo on valikoitunut kodiksemme sattumalta. Universumin triljoonien planeettojen joukossa lienee monia, joissa olosuhteet elämän kehittymiselle ovat suotuisat. Me ihmiset nyt vain satumme asumaan täällä kuten suomalaiset sattuvat Afrikan sijasta elämään Suomessa ilman, että kukaan on meitä erikseen asettanut näille soisille ja metsäisille lakeuksille.

Muutama vuosisata sitten Newtonin mekaniikan menestystarina planeettakunnan liikkeiden selittäjänä sai teologit pitämään Jumalaa Taivaallisena Kelloseppänä, joka aikojen alussa oli virittänyt universumin niin taitavasti, että se koko ajan tikitti Hänen asettamassaan tahdissa. Mutta tänään tiedämme, että todellisuuden pohjalla vallitsee kvanttifysikaalinen ennustamattomuus.

Alkuräjähdyskään ei tarvitse liikkeellepanijaa. Universumi ei odottanut jossakin olemattomuuden tilassa, että valtion virastoissa noudetettava työaika alkaisi ja jokin pamahtaisi. Aikaa ennen alkuräjähdystä ei – yksinkertaisimman teorian mukaan – ole samassa mielessä kuin pohjoisnavalta ei näy suuntaa, joka olisi vielä pohjoisempi.

Siksi ”Jumalan tahto” ei ole riittävä vastaus kysymykseen olemassaolostamme, ellei Jumala sitten aktiivisesti sormeile sattumanvaraista universumia aivan kvanttitasolla. Tämä ei varmaankaan sopisi arkkipiispa Mäkiselle. Kuten ei myöskään paavi Franciscukselle, joka tiedettä puolustaessaan on tokaissut, ettei Jumala ole halpa taikuri.

Mikä täsmällisesti ottaen on uskonnon antama vastaus miksi-kysymykseen?

Mutta siinä tapauksessa meidän on kysyttävä: mikä täsmällisesti ottaen on uskonnon antama vastaus miksi-kysymykseen?

Arkkipiispoille ja muille uskovaisille vetoaminen Jumalan tahtoon antaa tunteen, että lopullinen vastaus on annettu. Mutta tietysti voisimme jatkaa miksi-kysymyksillä loputtomiin: miksi Jumalan tahto oli juuri tämä? Miksi on vain yksi Jumala?

Niinpä väittäisin, että miksi-kysymykset eivät ole aitoja kysymyksiä. Niihin tarjotut vastaukset eivät ole selityksiä vaan tunteenpurkauksia.

Kenties olemassaolollemme ei ole olemassa mitään erityistä selitystä. Kenties meidän on nöyrryttävä luomaan itse merkitys elämillemme.

Kun tammikuun kolmantena aloitamme taas uuden kierroksen Auringon ympäri, tällä vaatimattomalla asenteella voi lähteä liikenteeseen sekä hilpein mielin että toivorikkaana, ilman turhanaikaisten miksi-kysymyksien painolastia.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.