Bensaa kotioven alta, lasten uhkailua – Paljastus Italian mafiasta muutti Federican elämän, mutta tutkiva toimittaja jatkaa tappouhkauksista huolimatta

Kun rikostoimittaja Federica Angeli juhlii kotona joulua, poliisi päivystää talon ulkopuolella. Mafian vaino ei hellitä.

mafia
Federica Angeli
Rikostoimittaja Federica Angeli liikkuu ainoastaan siviilipoliisien kyydissä. Joonas Brandt

*OSTIA/PALERMO *Federica Angeli, 41, oli kotona potemassa influenssaa.

Koputus oveen herätti hänet ja hänen lapsensa päiväunilta.

– Kuka siellä? eteiseen kiirehtinyt lapsi kysyi.

Hiljaisuus. Angeli nousi itse sängystä ja meni ovelle. Yhtäkkiä jalat kastuivat ja sieraimiin tunki kitkerä haju. Koputtaja oli kaatanut heidän ulko-ovensa alle bensiiniä.

– Olen muuten pyrkinyt pysymään vahvana, mutta sillä kerralla lapseni näkivät minun itkevän. Se harmitti, Angeli sanoo.

Gif
Joonas Brandt

Se oli toinen kerta, kun mafian toimintaa tutkiva journalisti Angeli mietti, lopettaisiko työt.

Ensimmäisellä kerralla hänelle soitti keskellä päivää hätääntynyt opettaja.

Tuntematon mies oli ilmestynyt hänen lastensa koulun pihan reunalle ja ottanut oppilaista kuvia pitkällä zoomilla. Lapset olivat juosseet sisälle kauhuissaan.

*Työ, joka teki *Angelista mafian maalitaulun, alkoi eräänä keväisenä yönä. Silloin Rooman itäpuolella sijaitsevan Ostian kaupungin yllä leijaili jälleen savupilvi. Angeli katseli mietteliäänä parvekkeeltaan, kuinka rantabulevardin ravintola paloi ilmiliekeissä.

Italian järjestäytynyttä rikollisuutta tunteva tietää, että jos tuhopoltot kaupungissa yleistyvät, on syytä huolestua.

Perinteen mukaisesti se on yksi mafian keino näyttää valtansa. Mafioso sytyttää tuleen esimerkiksi maa-alueen, jonka haluaa julistaa omakseen tai yrityksen, jonka omistajat kieltäytyvät maksamasta tälle suojelurahaa.

Federica Angeli
Federica Angelin paperipinoja
Joonas Brandt

*Angeli oli hyvin perillä *siitä, mitä Ostian rikollispiireissä tapahtui.

Vuosikausia hän oli seurannut, kuinka kolmen rikollisen suvun, klaanin, valta alueella kasvoi, ja heidän haltuunsa päätyi rantabaareja ja uhkapelikioskeja yksi toisensa jälkeen.

Pitkään rikostoimittajana työskennellyt Angeli tunsi klaanin jäsenten taustat: rikosrekisterit ja suhteet Sisiliassa toimivaan Cosa Nostra -mafiaan sekä Ostian kaupungin johtoon.

Kun Angeli kysyi paikallisilta järjestäytyneestä rikollisuudesta, heidän silmissään häivähti kauhu. He pelkäsivät: hiljenivät ja kävelivät pois.

Syrjäinen kuva
Tässä mafia murhasi toimittaja Mauro de Mauron.Joonas Brandt

Seuraavat kuukaudet Angeli työsti juttua järjestäytyneen rikollisuuden vahvistumisesta kotikaupungissaan. Reportaasi nimeltään Klaanien piirittämä Ostia julkaistiin päivittäissanomalehti La Repubblicassa kesäkuussa 2013.

Angeli paljasti kaupungin alamaailman näillä sanoilla:

""Rooman esikaupungin rannoilta nousee taas savua. Kukaan ei näe, kukaan ei kuule, kukaan ei puhu, mutta kaikki tietävät, että Ostiaa on vuosikymmeniä hallinnut kolme rikollissukua, joiden nimet esiintyvät vain kaikista rohkeimpien roomalaistuomareiden asiakirjoissa. Fasciani, Triassi ja Spada saavat poliitikotkin kunnioituksesta polvilleen."

Jutun ilmestyessä lehdessä klaanit olivat jo Angelin perässä.

*Rikollisjärjestöt pyrkivät yhä *vaientamaan mafiasta kirjoittavia toimittajia Italiassa.

Kuluvana vuonna italialaistoimittajat ovat raportoineet vajaat 300 uhkausta, siis lähes yhden päivässä. Viime vuonna ilmoituksia tehtiin 412. Monet journalistit eivät tuo uhkauksia julkisuuteen, joten oikeat luvut ovat todennäköisesti suuremmat.

Tottuneimpia työnsä vaarallisuuteen toimittajat ovat niillä alueilla, joilla järjestäytynyt rikollisuus on historiallisesti ollut erityisen voimakasta: Sisiliassa, jossa toimii Italian mafian tunnetuin haara Cosa Nostra, Calabrian maakunnassa, jossa toimii ‘Ndrangheta ja Napolin ympäristössä, jossa vaikuttaa Camorra.

Huviveneitä telakalla
Tässä mafia murhasi italialaisen poliisin Giuseppe Montanan.Joonas Brandt

*Viime vuosina on paljastunut, *että järjestäytyneellä rikollisuudella on vankka jalansija myös Lazion maakunnassa eli Roomassa ja sen lähiseuduilla kuten Ostiassa.

Federica Angelin kaltaiset journalistit ovat tuoneet näiden kuuluisia mafian haaroja tuntemattomampien rikollisryhmien toimintaa päivänvaloon.

Samanaikaisesti Rooman lähiseuduilla työskentelevien journalistien saamien uhkausten määrä on kasvanut ylivoimaisesti koko maan suurimmaksi.

Parvekkeen alla huudettiin: "Ne, jotka puhuvat, kuolevat"

Federica Angelin reportaasi iski Ostiassa ampiaispesään.

Hänellä oli vastassaan vaarallinen vihollinen: rikollisryhmä, jonka toimintatapoja kukaan ei vielä tuntenut.

– Sanoin ääneen sen, mitä ihmiset pelkäsivät myöntää. Klaanit olivat saaneet rellestää kaupungissa vuosikymmeniä ilman, että kukaan puhui siitä, Angeli sanoo nyt La Repubblican toimituksessa Roomassa.

Mafian kosto oli nopea.

Federica Angeli koneen ääressä.
Federica Angelin tietokone
Tämän artikkelin vuoksi mafia halusi kostaa Angelille. Joonas Brandt

Angeli oli alkanut saada tappouhkauksia jo juttua tehdessään. Julkaisun jälkeen tahti kiihtyi. Nimettömiä Facebook-viestejä, palaneita autoja, mustamaalaamista.

Välistä Angeli heräsi yöllä siihen, että hänen parvekkeensa alla huudettiin: “Ne, jotka puhuvat, kuolevat!”

Osasta uhkauksia Angeli ilmoitti poliisille. Pian reportaasin ilmestymisen jälkeen viranomaiset määräsivät hänet poliisin ympärivuorokautiseen suojeluun.

Nyt turvallisuusrutiinit ovat hallinneet Angelin arkea neljän ja puolen vuoden ajan. Hän liikkuu vain siviilipoliisien kyydissä, tummennettujen ikkunalasien suojassa. Jos ystävä kutsuu hänet kylään, poliisit menevät edeltä tarkastamaan tilan.

Saattue seuraa Angelin mukana kaikkialle: rannalle, ruokakauppaan, haastattelutapaamisiin ja hammaslääkäriin.

Kun Angeli menee elokuviin, poliisit istuvat viereen. Kun hän juhlii kotona joulua, he päivystävät talon ulkopuolella.

Niin kauan, kun minulla on toivoa voittaa tämä sota, en luovuta.

Vaikka Angeli on joutunut luopumaan vapaudestaan, jutun kirjoittaminen ei kaduta.

– Tekisin kaiken uudelleen. Jonkun on rikottava hiljaisuus. Niin muutkin saavat voimaa taistella mafiaa vastaan.

Ostiassa niin kävikin. Angelin reportaasin jälkeen useampi paikallinen yrittäjä rohkaistui ilmoittamaan poliisille rikollisten toimista: kiristämisestä ja heidän vaatimistaan suojelurahoista.

Viranomaisten huomio kiinnittyi Ostiaan, ja sittemmin Angelin nimeämät henkilöt on pidätetty ja tuomittu vakavista rikoksista. Monessa tuomiossa oli mukana "mafiafaktori", eli lain kohta, joka erottaa järjestäytyneen rikollisuuden tavallisesta. Silloin tuomio on yleensä pidempi.

Angelin saamia tappouhkauksia koskeva oikeudenkäynti puolestaan alkaa toukokuussa 2018. Siihen asti hän voi vain odottaa ja toivoa parasta.

– Ja varmistaa, että tapauksesta puhutaan julkisesti. Mitä enemmän hälyä ympärilläni on, sen paremmassa turvassa olen, Angeli selittää.

– Niin kauan, kun minulla on toivoa voittaa tämä sota, en luovuta.

Gif
Joonas Brandt

Angelin esimerkki kertoo karua tarinaa Italian sananvapaustilanteesta. Silti kaikista mafiasta kirjoittavista journalisteista ei tule maalitauluja. Ei tullut freelance-toimittaja Lorenzo Tondostakaan, vaikka olisi hyvin voinut.

Tondo varttui Sisiliassa 1980–90-luvuilla, jolloin elettiin rikollisjärjestöistä vanhimman ja tunnetuimman, Cosa Nostran, kulta-ajan loppua.

Järjestäytyneen rikollisuuden ympärillä vallinnut hiljaisuuden kulttuuri oli alkanut murtua, mutta mafia taisteli kaikin voimin säilyttääkseen valtansa.

Monet tuomarit, poliisit ja toimittajat, jotka uskalsivat asettua poikkiteloin, saivat kuolla. Journalisteja murhattiin kotiovelle, keskelle ruuhkaista katua ja venesatamiin.

Mafiasodan keskellä kasvaminen jätti jälkensä Tondoon. Toisaalta olosuhteista oli myös etua, hän sanoo.

– Olen nähnyt, kuinka mafia Sisiliassa toimii, joten tunnen vastustajani.

Lorenzo Todo
Lorenzo TondoJoonas Brandt

Kun Tondo kirjoittaa Cosa Nostraan liittyvistä aiheista ulkomaisiin lehtiin kuten The Guardianiin ja The New York Timesiin, hän tietää mitä journalistina voi tehdä – ja mitä taas ei.

– Vaikka tietäisin, missä mafioso asuu, en tietenkään voi mennä ovelle kyselemään hänen liiketoimistaan. Jos tekisin niin, hän varmasti ottaisi pistoolin käteensä eikä aikailisi ampua.

Yhden kerran Tondon työhön on yritetty vaikuttaa ja hänen äänensä hiljentää.

Silloin Tondo asui Kanadassa ja aloitteli uraansa journalistina. Hän kirjoitti kanadalaissanomalehteen jutun julki tulleista syytöksistä, joiden mukaan paikallisella elintarvikealan yrittäjällä oli yhteyksiä Sisilian mafiaan.

“Montrealin juustokuningas” eli yksi maan rikkaimmista liikemiehistä haastoi Tondon oikeuteen kunnianloukkauksesta ja vaati tältä 60 miljoonan dollarin korvauksia.

Tondo voitti jutun, ja juustokuningas maksoi viulut.

*Varsinaisia uhkauksia Tondo ei *ole mafialta saanut koko uransa aikana. Silti hän vilkuilee vaistomaisesti olkansa yli kävellessään iltahämärässä kotikaupungissaan Palermossa.

– Säikyn joskus julkaistessani mafiaan liittyviä juttuja, koska tiedän, miten voimakas mafia on joskus ollut ja mihin se on pystynyt, Tondo myöntää.

Ei mafiaa -kylttejä
Mies autossa, silmät näkyvät peilistä.
Lorenzo Tondo on kirjoittanut mafian toiminnasta eri maissa. Joonas Brandt

Viime vuosikymmeninä Cosa Nostran valta on ollut vähenemään päin. Se on menettänyt asemaansa sitä mukaa, kun Italian valtio on veren tahrimista vuosikymmenistä viisastuneena kiihdyttänyt mafian vastaista taisteluaan.

Sisiliassa on nähty lukemattomia oikeudenkäyntejä ja pidätyksiä, joiden vuoksi monet mafiapomot istuvat nyt vankilassa.

Cosa Nostran asemaan ovat vaikuttaneet myös lait, jotka pyrkivät kitkemään järjestäytynyttä rikollisuutta sekä entiset mafiosot, jotka ovat ryhtyneet yhteistyöhön poliisin kanssa.

Lorenzo Todo
Joonas Brandt

Myös Italian talouden kriisi on vienyt pohjaa Cosa Nostran liiketoimilta. Samalla esimerkiksi Nigeriasta Sisiliaan saapuneet rikollisjärjestöt ovat kutistaneet sen reviiriä.

Jopa yksittäinen kansalainen uskaltaa jo protestoida järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Viime vuosina yhä useampi sisilialaisyrittäjä on kieltäytynyt maksamasta suojelurahaa. Tämän kaiken tietää myös Tondo.

Siksi hän tänäänkin kävelee Palermon kaduilla huolettomasti hymyillen, käy ravintolassa lounaalla ja pelaa poikansa kanssa jalkapalloa.

– Monen piti kuolla, jotta minä voisin harjoittaa ammattiani rauhassa, Tondo toteaa.

Juttua varten on haastateltu Università degli Studi di Milano -yliopiston mafiaan erikoistunutta professoria Fernando Dalla Chiesaa. Uhkauksien määrää kuvaavat luvut ovat peräisin Italian valtiollisen journalistien ammattiliiton tilastoista.

Jenna Vehviläinen on vapaa toimittaja.