Japanilaisjätti Fujitsu perustaa osaamiskeskuksen Mikkeliin

Fujitsu perustaa tiedonhallinnan osaamiskeskuksen, johon palkataan kymmeniä asiantuntijoita. Osaamiskeskus tulee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin kampukselle. Mikkeli valikoitui toimipaikaksi muun muassa digitaalisen osaamisen ansiosta.

tietotekniikka
Sormet näppiksellä.
Yle

Tietotekniikan laite- ja palvelutoimittaja Fujitsu perustaa tiedonhallinnan osaamiskeskuksen Mikkeliin.

Fujitsu kertoo palkkaavansa osaamiskeskukseensa kymmeniä uusia asiantuntijoita. Yritys aloittaa asianhallinnan ja arkistoinnin ammattilaisten rekrytoinnit vuoden 2018 alussa. Toimintansa osaamiskeskus aloittaa maaliskuussa. Lisäksi Fujitsun nykyiset Etelä-Savossa työskentelevät henkilöt siirtyvät uuteen toimipisteeseen.

Fujitsu työllistää Suomessa nyt noin 2 500 ihmistä.

Uusi osaamiskeskus tulee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampukselle. Xamkin erikoistumisaloista yksi on sähköinen asiointi ja arkistointi. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun toimipaikat ovat Mikkelissä, Savonlinnassa, Kouvolassa ja Kotkassa.

Osaamiskeskus aikoo tehdä tiivistä yhteistyötä Mikkelin kaupungin ja sen kehitysyhtiö Miksein kanssa.

– Mikkelin kaupunki on tehnyt pitkään yhteistyötä Fujitsun kanssa. Fujitsun kanssa digitalisoitiin muun muassa Mikkelin hallinto kokonaisuudessaan paperittomaksi, toteaa Mikkelin kaupungin kehitysyhtiö Miksein kehitysjohtaja Juha Ropponen.

Fujitsu valitsi tiedonhallinnan osaamiskeskuksen sijaintipaikaksi Mikkelin muun muassa laajan digitaalisen osaamisen ja yhteistyöverkoston vuoksi.

– Alan tutkimustoiminnan juuret ovat meillä reilun kymmenen vuoden takana. Nyt se kantaa hedelmää, sanoo Xamkin kehitysjohtaja Kalevi Niemi.

Fujitsun liikevaihto maailmanlaajuisesti on noin 40 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Yhtiöllä on noin 155 000 työntekijää noin sadassa maassa.

Suomessa yhtiöllä on 400 miljoonan euron liikevaihto. Työntekijöitä on 30 paikkakunnalla yhteensä reilut 2 000.

– Mikkelissä on tehty tiivistä yhteistyötä sähköisessä asioinnissa. Keskitetään strategista osaamista näissä palveluissa ja sitä voidaan hyödyntää kansainvälisesti, sanoo Fujitsu Finlandin toimitusjohtaja Simo Leisti.

Fujitsu Finlandin toimitusjohtaja Simo Leisti
Fujitsu Finlandin toimitusjohtaja Simo LeistiPetri Vironen / Yle

21.12. 2017: Korjattu juttuun ja kuvateksiin Fujitsun toimitusjohtajan etunimi. Hän on Simo, ei Pasi, kuten jutussa aiemmin luki.