Valtiovarainministeriö ottaa Lex Kittilän käyttöön – selvitystyö alkaa vuodenvaihteessa

Ministeriö toteaa, että Kittilän kunta ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin hallinnon palauttamiseksi lainmukaiseksi.

Kittilä
Kittilän kunnanvaltuuston kokous lokakuussa vuonna 2017
Kittilän kunnanvaltuuston kokous 31.10.2017Jyri Tynkkynen / Yle

Valtiovarainministeriö ilmoitti aiemmin kolmihenkisestä selvitysryhmästä, joka ryhtyy toimeen 1.1.2018, mikäli Kittilän kunta ei toimi kuntalain mukaan ja pidätä virkarikoksista syytettyjä entisiä ja nykyisiä kuntapäättäjiä toimestaan esitutkinnan ja oikeusprosessin ajaksi. Näin ei ole tapahtunut vaan Kittilän valtuusto piti riittävänä sitä, että syytteessä olevat valtuutetut jääväävät itsensä asioissa, joista he ovat syytteessä tai muusta syystä esteellisiä.

Kittilän kunta toimitti maanantaina 18.12 valtiovarainministeriölle lausunnon, jossa se perusteli päätöksiään. Kittilä ei lausunnossaan vastustanut selvitysryhmää. Tiistaina 19.12 Oulun kihlakunnansyyttäjät nostivat lisäksi syytteet kolmea Kittilän kunnan luottamushenkilöä vastaan törkeän petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteet liittyvät ns. Eilavaara-laskuihin.

Ministeriö katsoo, että Kittilän kunnan hallinto on tällä hetkellä "poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa, joista se ei omin toimenpitein ole kyennyt selviytymään".

Selvitysryhmä aloittaa siis ministeriön päätöksellä työnsä tammikuun alussa. Ryhmään kuuluu kaupunkineuvos Antti Rantakokko, ylituomari Liisa Talvitie ja hallintojohtaja Irma Nieminen. Heidän tehtävänään on tehdä oikeudellinen selvitys yhdessä Kittilän kunnan kanssa sekä esittää keinot hallinnon palauttamiseksi lainmukaiseksi. Selvityksen on oltava valmis helmikuun loppuun mennessä.

Korjattu Irma Niemisen nimi 21.12.