Koulusurman yritys käräjillä Jyväskylässä: Mies tunkeutui kuorimaveitsen kanssa kouluun

Kolmekymppinen mies jätettiin syyntakeettomana tuomitsematta teosta.

rikoksen valmistelu
Keski-suomen oikeustalon seinä
Eveliina Matikainen / Yle

Keski-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään Jyväskylässä tapahtunutta kahteen kouluun kohdistunutta uhkatilannetta. Syyttäjä vaati vuonna 1986 syntyneelle miehelle rangaistusta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Syytteen mukaan mies oli viime vuoden tammikuussa pyrkinyt kuorimaveitsen kanssa sisään jyväskyläläisiin kouluhin tarkoituksenaan surmata työntekijöitä ja oppilaita. Ensimmäiseen oppilaitokseen mies ei ollut päässyt sisään ovien ollessa lukittuna.

Toisessa koulussa koulun mies ehti kiertää koulun käytävillä ennen tuntien päättymistä. Henkilökunta kutsui paikalle poliisin, mikä sai miehen pakenemaan. Poliisi otti miehen kiinni koulun ulkopuolelta.

Syyttäjä piti tekoa törkeänä ja vaati miehelle yli vuoden mittaista, ehdotonta vankeusrangaistusta.

Vastaaja tunnusti kuuluisteluissa suunnitelleensa hyökkäystä kouluihin.

Miehelle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli tekohetkellä syyntakeeton, minkä vuoksi Keski-Suomen käräjäoikeus jätti miehen tuomitsematta rangaistukseen.

Edit. Lisätty tiedot tuomitsemattajättämisestä klo 13.34.