Lounaskattaus Lounais-Suomesta: Öljyä Kokemäenjoessa, kissan kehräystä vanhainkodissa

Kokosimme torstain uutisaiheet Lounais-Suomesta.

Lounais-Suomi
öljyä ja jäälauttoja joessa
Jari Pelkonen / Yle

HARJAVALTA: Kokemäenjokeen 50 kuutiota öljyä

Kokemäenjoessa kelluu 50 000 litraa kevyttä polttoöljyä Harjavallassa. Määrä vastaa vajaata kahta säiliöautollista.

Öljy on valunut jokeen Pori Energian laitokselta. Sitä kelluu joessa Harjavallan keskustassa sijaitsevalta sillalta aina Harjavallan voimalaitokselle saakka parin kilometrin matkalla.

Torjuntatyöt ovat parhaillaan käynnissä. Vuoto on aiheuttanut voimakasta hajua ympäristöön.

– Lue lisää

PORI: Teinitytön murhaajan tuomio jäi voimaan

Ramin Azimi tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen entisen seurustelukumppaninsa murhasta. Porilaistyttö löytyi palaneesta ulkorakennuksesta Kokemäeltä tammikuussa 2015.

Hovioikeus säilytti miehen tuomion elokuussa 2016. Korkein oikeus ei myöntänyt jutussa valituslupaa.

– Lue lisää

VARSINAIS-SUOMI: Suljettuja juna-asemia halutaan avata

Henkilöjunaliikenteen avaaminen kilpailulle avaa kaupungeille ja maakunnille mahdollisuuden järjestää alueellista ja paikallista junaliikennettä. Viestintä- ja liikenneministeriö tekee asiasta parhaillaan selvitystä.

Varsinais-Suomen liitto teki vastaavan selvityksen jo muutama vuosi sitten. Sen mukaan maakunnassa kannattaisi harkita useiden jo suljettujen asemien uudelleen avaamista.

– Lue lisää

SATAKUNTA: Sairaala iloitsee sote-käänteestä

Maakuntasairaaloissa tervehditään ilolla hallituksen eilen saavuttamaa sopua erikoissairaanhoidon asiakasseteleistä. Hallitus sopi illalla, ettei asiakasseteleitä enää ole pakko käyttää erikoissairaanhoidossa.

Satakunnan keskussairaalan sydänyksikön lääkäreistä puolet on irtisanoutunut tämän vuoden aikana, kun yliopistosairaalat ja terveysalan yritykset ovat houkutelleet osaajia riveihinsä. Jäljelle jääneitäkin kardiologeja on houkuteltu muualle töihin.

Ylilääkäri Pasi Karjalaisen mukaan ongelman taustalla on muun muassa sote-uudistuksesta johtuva epävarmuus.

– Lue lisää

PÖYTYÄ: Palomiesten pelastama kissanpentu päätyi vanhainkotiin

Palomiesten pelastama Liekki-kissa kehrää nykyään yläneläisessä vanhainkodissa. Se tuo asukkaille kodikkaan olon ja auttaa muun muassa muistisairaita.

Liekki löytyi kesällä autiotalon kaivosta, vain muutamien viikkojen ikäisenä. Se pääsi onnekseen heti kymmenien vanhusten asukkaiden hellään huomaan.

– Lue lisää