Hyppää sisältöön

Kittilän vs. kunnanjohtajaa epäillään virkarikoksesta

Poliisi on laajentanut virkarikosepäilyjen tutkintaa uusiin henkilöihin ja uusiin tapahtumiin Kittilän kunnan päätöksenteossa. Vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa ei myönnä eikä kiistä olevansa epäiltynä rikoksesta.

Kittilän kunnantalo Kuva: Jyri Tynkkynen / Yle

Kittilän kunnan hallintosotkuista annettiin lokakuussa syytteitä 28 henkilölle. Kaikkiaan 27 kuntapäättäjää epäillään ainakin törkeästä virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta osalla syytteitä on myös mm. työsyrjinnästä. Syyttäjä ilmoitti tällä viikolla, että kolme kittiläläistä kuntapäättäjää saa uusia syytteitä mm. törkeän petoksen yrityksestä ns. Eilavaaran asiakirjojen maksattamisesta Kittilän kunnalla.

Lisäksi joulukuussa tuli julkisuuteen tieto siitä, että Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa Jouni Palosaarta syytetään luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Palosaaren tekemäksi epäilty väärinkäytös on tavallaan kaikkien Kittilän hallintosotkujen lähtölaukaus, sillä siitä tehty tutkintapyyntö aloitti toimet mm. kunnanjohtaja Anna Mäkelää vastaan.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syytteet.

Sanna Ylinampa on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Kuva: Jyri Tynkkynen / Yle

Poliisilla jo uusia epäiltyjä uusista virkarikoksista

Poliisi puolestaan on vahvistanut, että se tutkii uusia rikosepäilyjä ym. syytteiden lisäksi. Tutkinnassa on Kittilän kunnan päätöksentekoprosessiin liittyviä tapahtumia viime kevään aikana ja sen jälkeen, mm. Timo Kurulan valinta vs. kunnanjohtajaksi.

Poliisin mukaan uudet epäilyt koskevat uusia rikosnimikkeitä sekä kokonaan uusia henkilöitä jo aiemmin syytteitä saaneiden kuntapäättäjien lisäksi. Toistaiseksi ei ole virallista tietoa siitä, keitä uudet rikosepäilyt koskevat, mutta vaihtoehtoja ei ole enää paljoakaan.

Yle Rovaniemi on saanut useasta lähteestä tiedon, jonka mukaan ainakin Kittilän vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa on yksi niistä, joita poliisi epäilee näistä uusista virkarikoksista. Ylinampa kieltäytyi kommentoimasta asiaa Ylelle Kittilän kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä 13.12.

Ketkä ovat jäävejä ja missä asioissa?

Mikäli virkamiestä tai luottamusmiestä epäillään virkarikoksesta, muuttuu hän automaattisesti jääviksi käsittelemään ko. asiaa. Torstaina Ylinampa totesi Ylen haastattelussa, että hän ei kommentoi mahdollisen rikosepäilyn vaikutuksia omaan asemaansa.

– Sen verran voin kommentoida, että tämmöisiä keskeneräisiä taikka tutkinnassa olevia asioita en kommentoi tällä hetkellä millään tavalla.

Ylinampa ei kuitenkaan kiistä olevansa epäiltynä virkarikoksesta, kun haastattelussa asiaa erikseen kysytään.

– Kuten sanoin, niin tällä hetkellä en kommentoi tätä asiaa yhtään millään tavalla.

Lex Kittilä -selvitysryhmä aloittaa vuoden alussa

Valtiovarainministeriö totesi keskiviikkona, että Kittilän kunta ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin hallinnon palauttamiseksi lainmukaiseksi. Ministeriö katsoo, että Kittilän kunnan hallinto on tällä hetkellä "poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa, joista se ei omin toimenpitein ole kyennyt selviytymään".

Ministeriö on asettanut kolmihenkisen selvitysryhmän, joka ryhtyy toimeen 1.1.2018, koska Kittilän kunta ei ole pidättänyt virkarikoksista syytettyjä kuntapäättäjiä luottamustoimistaan oikeusprosessin ajaksi. Kittilän valtuusto piti riittävänä sitä, että syytteessä olevat valtuutetut jääväävät itsensä asioissa, joista he ovat syytteessä tai muusta syystä esteellisiä.

Selvitysryhmään kuuluu kaupunkineuvos Antti Rantakokko, ylituomari Liisa Talvitie ja hallintojohtaja Irma Nieminen. Heidän tehtävänään on tehdä oikeudellinen selvitys yhdessä Kittilän kunnan kanssa sekä esittää keinot hallinnon palauttamiseksi lainmukaiseksi. Selvityksen on oltava valmis helmikuun loppuun mennessä.

Kittilässä ryhmää odotetaan rauhallisina, sanoo vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa.

– Kyllähän tässä Kittilässä varmasti semmonen tilanne on ollut, että valtionvarainministeriön päätöstä osattiin odottaa. Tällä hetkellä ihan rauhallisella mielellä katsotaan, miten tämä tilanne etenee. Asiat ratkeavat varmasti ihan rauhallisissa merkeissä.

Korjattu Irma Niemisen nimi klo 16:05.

Lue myös

.
.