3 päivää jouluun – Lunta pyryttää lauantaina, mutta valkea joulu jäänee haaveeksi lounaassa

Maan keskiosaan voi pyryttää lunta aatonaattona yli 10 senttiä.

sää
Lumitilanne 21.12.
Yle Sää

Jouluaatto on tämän hetkisen ennusteen perusteella valkoinen lähes koko Suomessa maan lounaisosaa lukuunottamatta. Huomenna perjantaina on poutaista, mutta säätyyppi muuttuu lauantaina.

Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan lunta pyryttää lauantaina lännestä alkaen jo aamulla. Siitä sadealue liikkuu maan yli itään.

Maan keskiosaan lunta on ennusteiden mukaan luvassa yli 10 senttiä ja eteläänkin viisi senttiä.

– Pohjois-Pohjanmaa–Pohjois-Karjala-akselilla voi tulla lunta tuo 10 senttiä ja lounaassa sateet tulevat todennäköisesti vetenä tai räntänä, sanoo Koskela.

Tällä hetkellä maan etelärannikolla ja lounaassa ei ole juurikaan lunta maassa. Osassa Pohjois-Suomea lunta on puolestaan yli puoli metriä ja idässäkin 10 sentistä ylöspäin. Koskelan mukaan aatonaaton sateet eivät etelä- ja lounaisrannikon lumettomuuteen tuo suurta muutosta.

– Helsinki–Pori-akselin lounaispuolella ennuste näyttää lumetonta joulua.

Koskelan mukaan jouluaatto on lämpötilojen puolesta lähes koko maassa pakkasen puolella. Joulupäivän vastaisena yönä on luvassa lisää sateita.

Lue lisää säästä täältä.

Lue myös:

4 päivää jouluun – Valkeaa joulua vietetään suurimmassa osassa maata

5 päivää jouluun – Lunta laajalti tavanomaista enemmän

6 päivää jouluun – On mahdollista, että etelä saa jouluksi lumipeitteen