Analyysi: Katalonian jännitysvaalien tulos syvensi umpikujaa

Uuden aluehallituksen muodostamisesta tulee hankalaa, jos itsenäisyysleiri jatkaa irtoamishankettaan entiseen tapaan, kirjoittaa toimittaja Jyrki Palo.

Katalonia
ERC-puolueen kannattajat katsoivat vaalituloksia Barcelonassa 21. joulukuuta.
Itsenäisyysmielisen ERC-puolueen kannattajat katsoivat vaalituloksia Barcelonassa 21. joulukuuta.Lluis Gene / EPA

BarcelonaEspanjan Katalonian torstaisten poikkeusvaalien tulos ei tuonut Espanjan valtiojohdon toivomaa ratkaisua Katalonian kriisiin. Itsenäisyyspuolueet säilyttivät paikkaenemmistönsä alueparlamentissa, vaikka enemmistö kutistui neljästä paikasta kahteen.

– Katalonian tasavalta on voittanut ja Espanjan valtio on lyöty, julisti Espanjan syrjäyttämä ex-aluejohtaja Carles Puigdemont yöllä Brysselistä.

– Kuuntele tarkkaan, Eurooppa: Espanjan pääministeri Rajoy on hävinnyt ja epäonnistunut, hän sanoi uhmakkaasti.

Puigdemont pakoilee Brysselissä Espanjan korkeimman oikeuden kapinasyytettä. Hän ei voi palata Espanjaan joutumatta pidätetyksi.

Puigdemont yllätti

Puigdemontin uusi vaaliliitto Junts per Catalunya (JxC) nousi silti torstain vaaleissa yllättävään menestykseen.

Se sai selvästi ennustettua suuremman kannatuksen, ja kiilasi täpärästi Tasavaltalaisen vasemmiston (ERC) ohi suurimmaksi itsenäisyyspuolueeksi. Kahdestaan niillä on nyt 66 paikkaa aiemman 62:n sijaan.

Radikaalivasemmiston CUP lupasi niille jo yöllä tukensa sillä ehdolla, että "tasavallan perustamisprosessi saatetaan loppuun". CUP kärsi vaalissa isot menetykset, mutta sai yhä neljä paikkaa.

Katalonian kaikkiaan 135-paikkaisessa alueparlamentissa enemmistö syntyisi jo 68 paikalla.

Aluehallitus ei uudistunut

Uuden aluehallituksen muodostaminen on hyvin vaikeaa, jos itsenäisyysleiri jatkaa entiseen tapaan irtoamishankettaan.

Puigdemontin kommentit viittaavat siihen, että itsenäisyysmieliset eivät aio luopua vastakkainasettelusta ja palata noudattamaan Espanjan perustuslakia. Heitä ei toisaalta voi hallituksen muodostamisessa ohittaa.

Pääministeri Mariano Rajoyn tavoite oli nimenomaan palauttaa vaaleilla Kataloniaan perustuslain mukainen itsehallinto.

Rajoy ei tuoreeltaan yöllä kommentoinut vaalitulosta. Aiemmin hän on sanonut, että Katalonia voidaan pitää valtion holhouksessa vaalien jälkeenkin.

Katalonia otettiin tilapäisesti valtion hallintaan, kun aluejohto lokakuun lopulla oli yksipuolisesti julistanut alueen itsenäiseksi tasavallaksi.

Ciutadans nousi suurimmaksi

Suhteessa eniten paikkamääräänsä lisäsi odotetusti Espanja-mielinen liberaalipuolue Ciutadans. Se voitti alueparlamenttiin 37 paikkaa, jopa 12 paikkaa lisää. Ciutadansista tuli suurin puolue yli 25 prosentin kannatuksella.

– Ensimmäistä kertaa ei-nationalistinen puolue on Kataloniassa suurin, suitsutti kärkiehdokas Inés Arrimadas.

Ciutadans-puolueen kannattajat juhlivat Barcelonassa torstai-iltana.
Espanja-mielisen Ciutadans-puolueen kannattajat juhlivat Barcelonassa torstai-iltana.EPA

Ciutadansin menestys kuitenkin samalla painoi Espanjan pääministerin, Rajoyn kansanpuolueen liki maanrakoon ja jarrutti myös sosialistien etenemistä. Kahden leirin välimaastoon sijoittuva uusvasemmisto menetti suosiotaan, eikä päässyt vaa´ankieleksi.

Itsenäisyysmielisten ääniosuus oli nyt yhteensä vain noin 47,5 prosenttia. He saavat paikkoja vähemmällä äänimäärällä, koska heidän kannatuksensa on vahvaa pienissä vaalipiireissä, joista valitaan suhteessa enemmän edustajia.

Äänestysprosentti oli yli 80 prosenttia, sillä vaalit koettiin kohtalokkaiksi. Nyt kuitenkin pohditaan, joudutaanko vaalit jälleen uusimaan, jos ainoa niiden tuoma hallitusvaihtoehto on entisenlainen separatistihallitus.

Aiheesta lisää:

Puigdemont: Vaalitulos on sivallus Rajoyn poskelle

Katalonian tulevaisuus pelissä – mistä paikallisvaaleissa on kysymys?

Katalonialaiset rynnistivät äänestämään aluevaaleissa: "En ole koskaan jonottanut yhtä paljon"

Katso:

Ulkolinja: Katalonia – lippujen sota (Yle Areena)

_Päivitys 22.12.2017 kello 8.40: Juttuun päivitetty tieto, että liberaalipuolue Ciutadans lisäsi suhteessa eniten paikkamääräänsä. Jutussa luki aiemmin, että Ciutadans ylsi kirkkaimpaan voittoon. _