yle.fi-etusivu

Kuusi poliisia kuoli itsemurhaiskussa Afganistanissa

Kapinalliset ovat iskeneet viime aikoina turvallisuusviranomaisten tukikohtiin.

itsemurhaiskut
Kartta jossa Maiwand
Yle Uutisgrafiikka

Ainakin kuusi poliisia on saanut surmansa autopommi-iskussa Etelä-Afganistanin Maiwandissa perjantaina. Ainakin neljä poliisia on loukkaantunut, toisten lähteiden mukaan enemmänkin.

Iskussa itsemurhapommittaja ajoi räjähteillä lastatulla Humvee-sotilasajoneuvolla kohti poliisin päämajaa, kertoo uutistoimisto AFP.

Iskun tekijäksi ilmoittautui Afganistanin hallitusta vastustava, ääri-islamistinen Taliban-liike.

Kapinalliset ovat iskeneet viime aikoina toistuvasti turvallisuusviranomaisten tukikohtiin Kandaharin maakunnassa eteläisessä Afganistanissa. He ovat aiemminkin tehneet itsemurhaiskuja kaappaamillaan armeijan ajoneuvoilla.

Lähteet: AFP, STT