Vaasan keskussairaalan alueesta tulee vuosiksi rakennustyömaa – H-talon suunnittelu voi alkaa

Vaasan sairaanhoitopiiri allekirjoitti perjantaina sopimuksen 130 miljoonaa euroa maksavan sote-talon suunnittelu- ja rakennustöistä.

Vaasan sairaanhoitopiiri
Vaasan keskussairaalan nykyinen H-talo
Vaasan keskussairaalan nykyisen H-talon purkaminen alkaa ensi keväänä. Myös muita rakennuksia puretaan 30 000 neliömetrin uudisrakennuksen tieltä.Elina Kaakinen / Yle

Vaasan keskussairaalan uusi sote-talo eli niin sanottu H-talo on askeleen verran lähempänä toteutusta. Sairaanhoitopiiri allekirjoitti perjantaina sopimuksen uuden rakennuksen suunnittelu- ja rakennustöistä. Talon suunnittelu alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen.

130 miljoonaa euroa maksavaa taloa päästään rakentamaan noin vuoden kuluttua ja rakentamiseen kuluu aikaa kolmisen vuotta eli rakennus valmistuu vuonna 2022.

H-taloon keskitetään aikanaan erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut sekä psykiatrian toiminnot Huutoniemeltä.

Uusi toimintamalli

Vaasan sairaanhoitopiirin vt. johtaja Marina Kinnunen sanoo, että mittavassa hankkeessa on kysymys enemmän uudesta toimintamallista kuin fyysisestä rakennuksesta.

– Meidän on löydettävä uusia tapoja tehdä työtä, koska tilat käytännössä vähenevät nykyisestä ja samalla eri kulttuurit yhdistyvät, kun Vaasan alueen terveysasemat tulevat samoihin tiloihin erikoissairaanhoidon poliklinikoitten kanssa.

Kinnusen mukaan uusi talo tuo säästöä ja palvelee monella tapaa sairaalan tavoitteita.

– Kun ollaan saman katon alla, pystytään helpommin konsultoimaan moniammatillisesti ja saadaan enemmän arvoa yhdelle käynnille, selvittää Kinnunen uuden toimintamallin etuja.

Selvää säästöä tulee muun muassa siitä, että kun yhdistetään poliklinikoita, ei tarvita tukipalveluita useissa paikoissa. Merkittävä säästö syntyy Kinnusen mukaan siitä, että Huutoniemen sairaalasta psykiatria siirtyy Hietalahteen eikä sairaanhoitopiirin tarvitse enää ylläpitää kiinteistöjä kahdessa paikassa.

Allianssimallilla joustavuutta rakentamiseeen

H-talon rakentaa Lemminkäinen ja se toteutetaan niin sanotulla allianssimallilla, eli tilaaja, Vaasan sairaanhoitopiiri, rakentaja ja suunnittelijat tekevät tiivistä yhteistyötä koko hankkeen ajan.

– Allianssimalli sopii erityisen hyvin isoihin ja pitkään kestäviin hankkeisiin, sanoo Lemminkäinen Talo Oy:n aluejohtaja Mikael Snellman.

Keskussairaalan uudisrakennus on ensimmäinen Lemminkäisen Pohjanmaalla allianssimallilla toteuttama hanke. Snellman kuvaa mallia toteamalla, että tästä eteenpäin kaikki osapuolet ajattelevat ensisijaisesti hankkeen etua ja ovat sitoutuneet siihen.

Vaasan keskussairaalan tekninen johtaja Ulf Stenbacka pitää allianssimallia hyvinkin järkevänä H-talon rakentamisessa, koska pelkästään sote-lainsäädännön keskeneräisyydellä saattaa vielä olla vaikutuksia H-talon suunnitelmiin.

– Jos muutostarpeita tulee, tässä mallissa niihin on helppo joustavasti reagoida.

– Kun tavoitteena on uudet toimintamallit potilas- ja käyttäjäkeskeisessä sairaalasuunnittelussa, on kaikki osapuolet yhteen sitova allianssi luonteva hankemalli, sanoo puolestaan hankkeen pääsuunnittelija, toimitusjohtaja Rami Kolehmainen Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy:stä.

Purkutyöt käynnistyvät keväällä

Uuteen H-taloon tulee neliöitä 30 000 ja talossa tulee työskentelemään sen valmistumisen jälkeen 600 - 700 henkilöä.

Vt sairaanhoitopiirinjohtaja Marina Kinnunen sanoo, että henkilökunnalle uusi talo on iso asia ja sen valmistumista odotetaan kuumeisesti.

– Täällä on sisäilmaongelmia ja monet nykyiset tilat ovat epätarkoituksenmukaisia.

Iso rakentamisurakka käynnistyy sairaalan nykyisen H-talon sekä I- ja R-talojen purkamisella. Purkutyöt käynnistyvät keväällä huhti-toukokuussa. Uuden talon valmistuttua myös sairaalan D- ja E-talot poistetaan käytöstä.