yle.fi-etusivu

Monet kaupat eivät myy enää ollenkaan uudenvuoden tinoja – ”Emme ole onnistuneet hankkimaan pakkauksia, joissa olisi varoitus”

Uudenvuoden tinoja ei ole myynnissä esimerkiksi K-Citymarketeissa eikä S-ryhmän myymälöissä. Tinoja voi myydä vielä tänä vuonna, jos pakkauksissa on varoitus.

uusivuosi
Tina, tinanvalantaa, uusivuosi,
Uudenvuoden tinan sisältämä lyijy on terveydelle vaarallista.Jani Aarnio/Yle

Uudenvuoden tinoja voi olla vaikea löytää kaupoista, vaikka tinojen myynti onkin vielä sallittua tänä vuonna viimeistä kertaa. Tinaa ei ole enää myynnissä monissa suurissakaan myymälöissä.

Esimerkiksi K-Citymarketit ovat linjanneet, että tinojen aikakausi on nyt ohi.

– Meidän kauttamme uudenvuoden tinoja ei ole kaupoissamme myytävänä, sanoo K-Citymarketien valikoimapäällikkö Mikko Saajakari.

Joissakin pienemmissä Keskon myymälöissä tinoja voi olla tarjolla, jos kaupat ovat hankkineet tinat muuta kautta.

Saajakari sanoo, että K-Citymarketit haluavat noudattaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston suositusta, jonka mukaan tinoja ei pitäisi myydä niiden sisältämän lyijyn vaarallisuuden vuoksi.

Myöskään Tokmannilla tinoja ei ole myynnissä. Tosin siellä tilanne on ollut sama aiemminkin.

Lyijy vaarallista terveydelle

Tukes tiedotti keskiviikkona, että uudenvuoden tinat kielletään ensi vuoden maaliskuun alusta. EU kieltää lyijyn myynnin kuluttajatuotteissa, koska lyijy on vaarallista terveydelle ja ympäristölle.

Perinteinen uudenvuoden tina sisältää jopa yli 95 prosenttia lyijyä. Tänä vuonna tinoja voi vielä myydä, jos pakkauksessa on terveysvaarasta varoittava merkki.

Valikoimapäällikkö Jenni Koskinen kertoo, että myöskään S-ryhmän myymälöissä uudenvuoden tinaa ei enää myydä.

– Emme ole onnistuneet hankkimaan pakkauksia, joissa olisi varoitus, Koskinen sanoo.

Lyijy olisi pitänyt rekisteröidä

Koskinen kertoo, että tinojen toimittaja, jolta S-ryhmä olisi tuotteet hankkinut, ei ollut rekisteröinyt käyttämäänsä lyijyä EU:n REACH-asetuksen mukaisesti. REACH-asetus on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista.

Tukesista kerrotaan, että asetuksen mukaan yrityksen pitää rekisteröidä lyijy, jos toimitusmäärä ylittää tietyn rajan.

Tinojen myyntiä valvoa Tukes toivoo, että viesti varoitusmerkeistä menee perille myyjille. Myyjä rikkoo lakia, jos kauppaa tinoja ilman niitä. Asiakas ei kuitenkaan syyllisty rikokseen, jos ostaa tinan vanhanmallisessa pakkauksessa, jossa varoitusta ei ole.