Maailmankuulun tonttutaiteilijan kotona on joulu joka päivä

Eija Porkolan ilmeikkäät tontut ovat monille tuttuja, sillä niihin voi törmätä eri puolilla maailmaa. Tonttulan perusväki löytyy kuitenkin aina Luodosta, pienestä Eugmon kylästä.

joulutontut
Tyynelän tonttulan joulutonttuja.
Tyynelän tonttulan joulutonttuja.Terhi Varjonen/Yle

Tyynelän tonttula on yhtä kuin viisitoista 1700-luvulta peräisin olevaa rakennusta. On päärakennusta, leipomoa, kappelia ja aittoja. Rakennukset ovat perinteisiä punaisia pohjalaistaloja valkoisine ikkunanpielineen. Kaikissa niissä vallitsee jouluinen tunnelma kesät talvet.

Eija Porkola ja tontut
Eija Porkola ja tontutTerhi Varjonen/Yle

Itse tonttumuori , entinen antiikkikauppias Eija Porkola häärii joululaulujen soidessa tuvassa, johon on tehty kahvila vieraita varten. Ja niitä vieraita on riittänyt.

– Välilä on ollut kolme bussia yhtä aikaa tuossa meidän parkkipaikallla, huikkaa Eija Porkola samalla kun nostaa joulutorttuja uunista.

Tyynelässä haluaa moni viettää myös pikkujoulujaan ja muuten vaan tontuista kiinnostuneitakin on riittänyt.

Kymmeniä tonttuja

Tonttuja on tonttulassa paikalla Eijan laskujen mukaan nyt viitisenkymmentä. Perusväki kuten päätonttu-Topi on tietenkin aina paikalla. Tontut ovat alusta loppuun Eijan tekemiä ja isoimmat ovat kooltaan yli 120-senttisiä. Jokaisella tontulla on oma tarinansa, nimensä ja tietenkin myös ilmeensä.

Tonttujen tunnelmaa Tyynelän tonttulassa.
Tonttujen tunnelmaa Tyynelän tonttulassa.Terhi Varjonen/Yle

– Oma suosikkini on tuo Topi. Hän pitää komentoa ja pitäähän talossa pomo olla, nauraa Eija.

Porkola tekee tilauksesta tonttuja eri puolille maailmaa. Suosiosta kertoo se, että tonttujen vuodesta tehdyn kirjan englanninkielinen painos on loppuunmyyty.

Muotitaiteilija Jukka Rintalakin on tunnustautunut Eijan tonttujen ystäväksi. Rintala käytti tonttuja sisustaessaan aikoinaan Kokkolan Asuntomessuilla mukana ollutta asuntoa. Rintalalla on Eijan mukaan parikymmentä Tyynelän tonttua.

Rauhallinen joulu tonttulassa

Koko Tonttula on tietysti sonnustautunut jouluasuun mutta kiire ja stressi puuttuvat täältä kokonaan. Eijan perheen oma joulu alkaa aatonaatosta.

Tyynelän tonttula
Tyynelän tonttulaTerhi Varjonen/Yle

Silloin Tyynelän tonttulan ovet eivät enää ole auki vieraille. Ovet avataan seuraavan kerran heinäkuussa.

Tässä välillä Eija työstää tonttutilauksia ja suunnittelee uusia asioita tonttulassa toteutettavaksi.