Ohikulkija pyysi surevia ihmisiä poseeraamaan kuolonkolaripaikalla – "Tämä on hyvän maun ulkopuolella"

Ennen joulua Hirvensalmella sattuneessa liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. Kymmenet autot pysähtyivät kolaripaikalle. Yksi ihminen halusi kuvata surevia ihmisiä autojen vieressä ja toinen meni kuvaamaan autoa pressun alle.

liikenneonnettomuudet
Hakerekan nostoa valmistellaan.
Ennen joulua sattuneessa liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä Hirvensalmella Etelä-Savossa. Paikalla raivaustöitä oli tekemässä muun muassa Hinauspalvelu Liikanen.Jouni Kirvesmies / Yle

Ennen joulua Hirvensalmella Etelä-Savossa henkilöauto ja perävaunullinen hakerekka törmäsivät toisiinsa. Onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä.

Autoliiton tiepalvelun asiamiehen Ari Marttisen mukaan kymmenet autot pysähtyivät kolaripaikalle. Osa ihmisistä kuvasi rekkaa ja autoa kännyköillä ja osa tableteilla. Vainajat oli tässä vaiheessa kuljetettu paikalta pois.

Myöhemmin paikalle tuli surevia ihmisiä. Marttinen huomasi, kun ulkopuolinen henkilö pyysi surevia ihmisiä asettumaan hyvin autojen eteen. Sillä tavalla saisi hyvän kuvan. Marttinen ei ole koskaan nähnyt vastaavaa.

Ei voi olla totta.

Juha Hakola

– Tähänkö on tultu? Missä on kunnioittaminen? Ihmisen kiinnostuksella ei ole mitään rajaa. Tämä on hyvän maun ulkopuolella, Autoliiton tiepalvelun toiminnasta Etelä-Savossa vastaava Marttinen huokaa.

Samanlainen reaktio tapaukseen tulee muualtakin Suomesta.

– Ei voi olla totta. Suurta ajattelemattomuutta, huudahtaa ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista.

Vastaavasta eivät ole kuulleet myöskään poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta eikä Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti.

Osa autoista ajoi edestakaisin

Vaikka kolaripaikat vetävät aina kiinnostuneita, Marttisen mukaan kymmenien autojen ja ihmisten pysähtyminen kolaripaikalle on poikkeuksellista. Marttiselle kiinnostus tiesi lisää töitä.

Hän yritti samaan aikaan hoitaa työtehtäviään sekä tukea paikalle tulleita ihmisiä heidän surussaan. Lisäksi Marttinen joutui seuraamaan pysähtyviä ja liikkeelle lähteviä autoja sekä kuvaajia.

– Osa autoista tuli lähdön tai ohi ajamisen jälkeen takaisin, Marttinen muistelee.

Marttisen mukaan kiinnostuneissa oli kaikenikäisiä ihmisiä.

Autoliiton tiepalvelun asiamies Ari Marttinen ja kulkuneuvo.
Autoliiton tiepalvelun asiamiehellä Ari Marttisella on 19 vuoden kokemus alan töistä. Hirvensalmen tapauksen kaltaista käyttäytymistä hän ei ole aiemmin kohdannut.Jouni Kirvesmies / Yle

Marttinen on ollut mukana Autoliiton tiepalvelun toiminnassa 19 vuotta. Marttinen ja muu väki Autoliiton tiepalvelusta tulee paikalle yleensä sen jälkeen, kun pelastusviranomaiset ja poliisi ovat poistuneet paikalta.

Autoliiton tiepalvelu toimi Hirvensalmen onnettomuuspaikalla Hinaus Liikasen palkollisena. Hinaus Liikanen kuuluu Falck-ketjuun.

Toinenkin ulkopuolinen henkilö käyttäytyi onnettomuuspaikalla tavallista tungettelevammin. Hinaus Liikasen toimitusjohtaja Sami Liikanen kertoo, että raivauksen loppuvaiheessa ulkopuolinen henkilö tuli kuvaamaan onnettomuudessa ollutta henkilöautoa lähietäisyydeltä. Liikasen mukaan auto oli peitetty osin pressulla, mutta kuvaaja otti kuvia osin pressun sisältä.

Liikanen kehotti miestä poistumaan paikalta, koska tällainen kuvaaminen onnettomuuspaikalla ei ole sopivaa. Liikanen toivoi miehen poistavan kuvat kännykkänsä muistikortilta.

– Näytti siltä, että hän poisti kuvat, mutta en voi olla varma.

Liikasen mukaan tämä kuvanottaja ei kuitenkaan häirinnyt kenenkään työtä.

Olosuhteet suosivat kuvaajia

Ylikonstaapeli Toni Reinikainen Itä-Suomen poliisilaitokselta kehotti Facebookissa miettimään kuvaamista ja kuvien julkaisua:

"Poliisin pitää pystyä varmistumaan 110% uhrien henkilöllisyydestä, ennen kuin suruviesti voidaan viedä. Olisi kamalaa, jos omaiset näkisivät ja tunnistaisivat läheisensä SOMEn tai muun median nettisivuilta. Mieti omalle kohdalle...", Reinikainen kirjoitti.

Reinikainen kertoo Ylelle, että suuri kiinnostus johtui varmasti olosuhteista. Onnettomuus sattui aamupäivällä ja raivaustöitä tehtiin päiväsaikaan. Lisäksi pienellä paikkakunnalla tieto tällaisesta onnettomuudesta leviää nopeasti. Hirvensalmella asuu runsaat 2 200 ihmistä.

– Lisäksi onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Mikkeliä ja Otavaa, Reinikainen huomauttaa.

Otava on kaupunginosa ja taajama Mikkelissä.

Turvallisuus ja intimiteetti tärkeimmät

Pelastusviranomaiset ja poliisi muistuttavat, että kolaripaikka on usein myös rikospaikka.

Poliisi Reinikainen toteaa, että toimet onnettomuuspaikalla tehdään turvallisuuden ja intimiteetin vuoksi.

Poliisi voi eristää alueen. Usein kolaripaikalla joudutaan toinen ajokaista sulkemaan. Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti huomauttaa, että tie saatetaan joutua sulkemaan hetkeksi kokonaan.

Lisäksi pelastuslaitoksen ihmiset voivat suojata muiden näkyvyyttä onnettomuuspaikkaan, loukkaantuneisiin tai vainajiin näkösuojin, kuten pressuin.

Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista sanoo, että Helsingissä poliisit ja pelastuslaitos joutuvat tekemään töitä usein suurenkin väkijoukon seuratessa.

Turun selfie samaa ilmiötä

Kuvaamisesta keskusteltiin Suomessa tänä vuonna Turun puukotusten jälkeen, kun henkilö halusi ottaa selfien ruumiin kanssa.

Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta sanoo, että Turun tapaus ja Hirvensalmen tapaus ovat osa samaa ilmiötä. Holopainen muistuttaa, että osaa kuvaajista saattaa kiinnostaa uteliaisuuden lisäksi palkkio. Osa tiedotusvälineistä maksaa pieniä palkkioita esimerkiksi onnettomuuspaikoilta otetuista kuvista.

Yleisön ottamista kuvista on poliisille joskus hyötyä, ja joskus poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tai kuvia selvittämättömistä rikoksista.

Valokuvaaminen rikospaikan läheisyydessä ei sinällään ole rikos. Sen sijaan esimerkiksi arkaluonteisen kuvan julkaiseminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voi täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Onnettomuus- ja rikospaikoilla työtään tekevät toimittajat ja kuvaajat toimivat muun muassa Journalistin ohjeiden (siirryt toiseen palveluun) mukaisesti.