Turkissa tuhansia määrätty erotettaviksi, mukana armeijan ja ministeriöiden henkilökuntaa

Toissakesän vallankaappausyrityksen jälkeen yli 140 000 ihmistä on erotettu tai hyllytetty töistään.

Turkki
Nainen pitelee kylttiä jossa vastustetaan Turkin hallituksen tekemiä pidätyksiä.
Mielenilmaus Turkin hallitusta vastaan Istanbulissa 2. joulukuuta.Erdem Sahin / EPA

Turkki on määrännyt yli 2 700 julkisen hallinnon työntekijää erotettavaksi väitettyjen terrorikytkösten takia. Mukana on muun muassa sisä-, ulko- ja puolustusministeriöiden väkeä sekä armeijan ja yliopiston henkilöstöä, kertoo Turkin hallinnon virallinen lehti.

Erotettavien syytetään olevan joko "terroristijärjestöjen" tai "kansallisen turvallisuuden vastaisten organisaatioiden" jäseniä tai kytköksissä tällaisiin järjestöihin. Myös kaksi sanomalehteä, seitsemän yhdistystä ja kymmenen muuta organisaatiota on määrätty laukkautettaviksi.

Turkki julisti maahan poikkeustilan toissa kesän vallankaappausyrityksen jälkeen. Poikkeustilaa jatkettiin viimeksi lokakuussa. Sittemmin yli 140 000 ihmistä on hyllytetty tai erotettu.

Turkki syyttää vallankaappausyrityksestä uskonoppinut Fethullah Gülenia ryhmineen, mutta Gülen kiistää terrorismi- ja vallankaappausyrityskytkökset.

Arvostelijoiden mukaan hallitus käyttää poikkeustilaa puuttuakseen esimerkiksi toimittajien ja kurdien puolestapuhujien toimintaan.

Lähteet: STT-AFP