Joko joulupukki kohta tulee? Yhdysvaltain ilmapuolustuskomentokeskus jäljittää pukin liikkeitä

Ilmapuolustuskomentokeskus seuraa pukkia jo 62. kertaa.

joulupukki
Kuvakaappaus www.noradsanta.org sivulta
Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus seuraa joulun kunniaksi joulupukin kuvitteellista matkaa.

Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus on ottanut jälleen joulun kunniaksi hoitaakseen erikoisen tehtävän: komentokeskus seuraa joulupukin kuvitteellista sijaintia animoidulla kartalla (siirryt toiseen palveluun). Normaalisti komentokeskus vastaa Pohjois-Amerikan ilmapuolustuksesta.

Amerikkalaisen tv-kanava CNN:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) kyseessä on jo 62. kerta, kun ilmapuolustuskomentokeskus seuraa pukin liikkeitä.

Perinne sai alkunsa vuonna 1955 kirjoitusvirheen seurauksena. Tuolloin paikallislehti julkaisi vahingossa tavarataloketjun mainoksessa joulupukin numeron, joka johtikin ilmapuolustusyksikön komentajalle. Painovirhe aiheutti puhelutulvan jouluaattona, mutta vuorossa ollut komentaja vastasi kiltisti lasten kyselyihin joulupukin sijainnista.

Kuvakaappaus www.noradsanta.org sivulta
www.noradsanta.org

Tänä vuonna ilmapuolustuskomentokeskuksen pukkiseuranta on saanut kilpailijan Googlen omasta karttasovelluksesta (siirryt toiseen palveluun).

Kilpailevat versiot ovat pääosin ristiriidassa keskenään. Ne eivät myöskään näytä huomioivan sitä, että kaikissa maissa joulua ei vietetä tänään eikä lahjoja jaeta juuri jouluna.