Tallinnaan saattaa tulla EU:n huipputekninen vierailukeskus – hinta lähes 3 miljoonaa euroa

Uusi keskus tulisi Tallinnan keskustaan samaan paikkaan, jossa on jo nyt EU:n edustusto ja tiedotustoimisto.

Viro
Tallinn Creative Hubissa järjestettiin monia EU-puheenjohtajakauden tapahtumia.
Tallinn Creative Hubissa järjestettiin monia EU-puheenjohtajakauden tapahtumia. Evgeni Nikolaevski, EU2017EE

EU suunnittelee Tallinnassa olevan edustusto- ja tiedotustoimistonsa yhteyteen erityistä huipputeknisestä vierailu- ja tiedotuskeskusta. Suunnitelmista ennen joulua kertoneen Politico-lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) keskuksen avaaminen vaatisi lähes kolmen miljoonan euron investoinnin.

Euroopan parlamentti ja EU-komissio jakavat nykyisin yhteisen toimiston Tallinnassa, ja niiden yhteydessä on myös EU:n tiedotustoimisto. Politico-lehden parlamentin viestintäyksiköltä saaman suunnitelman mukaan keskukselle suunnitellaan vuokrattavan lisätilaa samasta rakennuksesta.

Tilasta tulisi “Europa Experience” -vierailukeskus, joka olisi samanlainen Berliinissä ja Strasbourgissa jo olevien keskusten kanssa. Se kertoisi EU:n ja parlamentin työn tärkeydestä.

Keskus vaatisi suunnitelman mukaan 2,8 miljoonan euron investoinnin, ja vuosittain sen pyörittäminen tulisi maksamaan 580 000 euroa. Vuotuiset kulut jakautuisivat siten, että EU-komissio maksaisi 60 prosenttia ja parlamentti 40 prosenttia.

EU-komission toivotaan myös osallistuvan avauksen vaatimiin investointikuluihin. Suunnitelmassa kerrotaan nykyisen toimiston olevan hyvällä paikalla Tallinnan keskustassa Rävala-kadulla. Naapurikortteleissa on muun muassa Kaubamaja-tavaratalo ja Viru-keskus.

Keskukseen tavoitellaan 28 000 kävijää vuosittain.

Viron puheenjohtajakausi päättymässä

Politico kertoo keskuksesta aiheutuvien kustannusten herättäneen kritiikkiä. Saksalainen parlamentin jäsen Bernd Kölmel Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmästä kuvaili suunnitelmaa veronmaksajien rahojen tuhlaamiseksi hienoihin teknisiin laitteisiin ja totesi, että tällainen ei auta saamaan kansalaisten tukea EU:lle.

Keskuksessa koululaisten olisi esimerkiksi mahdollista pelata roolipeliä, jossa he ovat päivän ajan europarlamentaarikkona. Tilaan tulisi myös monikäyttöinen konferenssitila, europarlamentaarikkojen profiileja ja elokuvasali, jossa voisi muun muassa näyttää EU-parlamentin toiminnasta positiivisessa sävyssä kertovaa videota.

Viron kausi EU:n puheenjohtajamaana (siirryt toiseen palveluun) päättyy vuodenvaihteessa. Puheenjohtajuus siirtyy sen jälkeen Bulgarialle.

Viron EU-asioista vastaava ministeri kommentoi Euobserver-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa, että Viro sai puheenjohtajakaudellaan muut EU-maat keskittymään "digitaaliseen vallankumoukseen" ja yritti löytää sopua turvapaikanhakijoiden jakamisesta EU-maiden kesken.

Lue myös

Politico-lehti nosti Suomen EU-edustuston naiset Brysselin vaikutusvaltaisimpien joukkoon

Tietoyhteiskunnan ketterä mallimaa Viro haluaa viedä EU:n digiaikaan