Mölsä: Namimaiskis, sanovat sote-konsultit – kohta alkaa miljardikakun jakaminen

Asianajajilla on pian edessään kulta-aika, kun riitely sekavien sote-lakien soveltamisesta alkaa, kirjoittaa Yle Uutisten oikeustoimittaja Ari Mölsä.

Yle Blogit
Ari Mölsä
Yle Uutisgrafiikka

Jos aikataulut pitävät, eduskunta saa maakunta- ja sote-lakiurakkansa valmiiksi juhannuksen kieppeillä.

Rähinä sote-lakien sisällöstä ei kuitenkaan lopu siihen. Uuden päätöksenteko- ja palvelukoneiston rakentaminen vie vuosia. Koska ihminen on ihminen, vuosittaisen miljardipotin jakamisesta syntyy meheviä riitoja.

Sote-virkamies näkee painajaisia nyt myös valveilla ollessaan. Ilmassa leijuu sakea kysymysmerkkien sumu.

Kun pyhää sanaa, uutta lainsäädäntöä, ryhdytään muuttamaan lihaksi, siitä on leikki kaukana.

On rakennettava maakuntakoneisto, on rakennettava sote-koneisto. On rakennettava rännit rahavirroille.

Nyt tarvitaan sekä luovaa hulluutta että luovaa viisautta.

Maakuntien on osattava toimia sekä yksityisten että julkisten palveluntuottajien kanssa johdonmukaisesti ja sävyisästi. Valinnanvapauden toteuttaminen vaatii samanaikaisesti sekä luovaa hulluutta että luovaa viisautta.

Sote-reviirien valtaaminen on kovaa peliä. Konsultti- ja asianajotaloissa hyristään: ”On aikamme tullut.”

Myös soten konsulttibisnes keskittyy valtakunnallisten toimijoiden käsiin.

Lakimiehet ovat ainoa tuntemani nisäkäslaji, joka syö omia lajitovereitaan elävältä.

Konsulttienkin iloksi meillä on 18 maakuntaa: Samat riitaformaatit toimivat kaikkialla. Sama asianajotalo voi myydä viekkauttaan sekä viranomaisille että terveysyrityksille.

Nyt nuuskitaan ilmaa. Kun nenä tärisee, on aika iskeä.

Lakimiehet ovat ainoa tuntemani nisäkäslaji, joka syö omia lajitovereitaan elävältä. Teräväpäiset napsivat hidasälyiset poskeensa.

Asianajajat riitelevät mielellään jokaisesta mahdollisesta maakunta- ja sote-lain tulkinnasta tappiin saakka.

Aluksi kiistapuolten juristit uhkailevat ja kiristävät leikkisästi toisiaan. Lopulta kaikki sotkuiset asiat kärrätään oikeuslaitokseen virkatuomareiden murheeksi.

Asianajajan tehtävänä on nähdä potentiaalinen riita myös siellä, missä sitä ei vielä ole.

Maakuntien sote-päättäjät ovat helisemässä. Teki niin tai näin, aina menee väärin.

Asianajajan tehtävänä on nähdä potentiaalinen riita myös siellä, missä sitä ei vielä ole.

Virkatuomarit tietävät, että edessä on myräkkä. On vain ajan kysymys, milloin hallinto-oikeuksien, käräjäoikeuksien ja markkinaoikeuden kirjaamot ruuhkautuvat haastehakemuksista.

Liian moni sote-lakipykälä on liian sekava. Lopullisen tulkinnan lakien sisällöstä antaa oikeuslaitos. Tuomarilla on ratkaisupakko – oli edessä oleva laki sitten kuinka reikäinen tahansa.

Myös selviä kiusantekovalituksia on luvassa.

Sekin nähdään, että samasta asiasta riidellään samaan aikaan, vähän eri kantilta, sekä hallintotuomioistuimessa että siviilituomioistuimessa.

Myös selviä kiusantekovalituksia on luvassa. Jo nyt kaava-valituksista tiedämme, että suurimpia kiusantekijöitä ovat keskenään kilpailevat yritykset. Valituksella saa ainakin hetkeksi kapuloita kilpailijan rattaisiin.

Yksi asia on kuitenkin jo nyt varmaa: Sote-reviirien ensimmäisessä valtausaallossa se kaikkein tärkein – sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas – unohtuu.

Kirjoittaja on Yle Uutisten oikeustoimittaja. Koulutukseltaan hän on varatuomari. Motto: ”Lailla tätä maata hallitaan, mutta millä lailla?”