Kolumbian murhaluvut alimmillaan moneen vuosikymmeneen

Hallituksen ja FARC-sissiliikkeen rauhansopimus on saanut murhaluvut laskuun.

henkirikokset
"Täällä hengitetään rauhaa" lukee seinämaalauksessa Pablo Escobarin nimeä kantavassa lähiössä. Muraalin yläpuolella on Escobarin äidin Meksikosta tuoma Kristus-lapsipyhimys.
Pablo Escobar on yksi Kolumbiassa murhia järjestäneistä huumeparoneista.Heidi Lipsanen / Yle

Murhien määrä on laskenut Kolumbiassa alhaisimmalle tasolleen neljään vuosikymmeneen.

Kolumbian hallitus ilmoitti asiasta tiistaina. Murhien määrän lasku on suhteellinen käsite, sillä tämän vuoden aikana Kolumbiassa tehtiin hallituksen mukaan edelleen hieman yli 11 000 henkirikosta. Tämä tarkoittaa 23 murhaa 100 000 asukasta kohti.

Murhia tehtiin tänä vuonna noin 320 vähemmän kuin vuonna 2016, jolloin murhia tehtiin 11 532. Kolumbian hallituksen rikoslääketieteen instituutti ei ole vielä julkaissut tarkkoja tietoja murhien määristä tänä vuonna.

Kolumbian kartta.

Hallitus solmi rauhansopimuksen vasemmistolaisen FARC-sissiliikkeen kanssa viime vuoden marraskuussa. Sopimus lopetti yli 50 vuotta kestäneen konfliktin, jonka seurauksena kuoli pääasiassa Kolumbian maaseudulla joka vuosi yli 20 000 ihmistä.

Esimerkiksi vuonna 2000 murhia tehtiin Kolumbiassa noin 25 000, kertoo puolustusministeri Luis Carlos Villegas El Colombiano -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Rauhansopimuksen jälkeen sissiliike on siirtynyt politiikkaan, mikä on herättänyt ristiriitaisia tunteita sen aiemmin terrorisoimilla alueilla. Viime syyskuussa FARC julisti uuden poliittisen puolueen perustetuksi. Liikkeen sissejä on pyritty palauttamaan yhteiskuntaan aseistariisuntaohjelmalla.

Vielä vuonna 2015 Kolumbia luokiteltiin Latinalaisen Amerikan kolmanneksi vaarallisimmaksi valtioksi siviileille.

Lisää aiheesta:

Kolumbiassa alkoi uusi aika – Vasemmistolaiset Farc-sissit lähtivät politiikkaan

Juttua päivitetty 27.12. klo 12.38: Tarkennettu tietoja murhien määristä.

Lähteet: AFP, Yle