Sairaalatyömaan menettänyt HL-Rakentajat hakeutui konkurssiin

Lappeenrannassa sairaalan pääurakoitsijana toiminut HL-Rakentajat on jättänyt konkurssihakemuksen.

Konkurssihakemus
Sairaalan julkisivussa on kymmeniä eri sävyjä
HL-Rakentajat oli pääurakoitsijana Lappeenrantaan rakennettavassa uudessa sairaalassa.Petri Kivimäki / Yle

Hollolalainen HL-Rakentajat on hakenut konkurssia. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen keskiviikkona. Suurimmat velkojat ovat Danske Bank ja Nordea sekä vakuutusyhtiö Garantia ja Verohallinto.

Yhtiön velat Danske Bankille muodostuvat 2,36 miljoonan euron takausvastuusta ja lähes miljoonan euron tililuotosta. Nordealle velka on 1,12 miljoonan euron suuruinen tililuotto ja Garantialle 1,05 miljoonan euron takausvastuu.

Lisäksi HL-Rakentajat Oy:llä on verovelkoja runsaat 600 000 euroa.

Konkurssihakemuksen mukaan yhtiö on joutunut maksuvalmiuskriisiin eikä kykene maksamaan velkojaan. Yhtiön velat ovat myös suuremmat kuin varat.

Joulukuun alussa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri otti haltuunsa HL-Rakentajien Lappeenrannan niin kutsun K-sairaalan työmaan. Sittemmin yhtiö on menettänyt myös muita urakoita tai osaurakoita.

Toimitusjohtaja: syynä sairaalaurakan menetys

HL-Rakentajien toimitusjohtaja Esko Juuti sanoo, että K-sairaalan urakan menettäminen on suurin syy konkurssihakemuksen jättämiseen.

– Siinä suuri tulonlähde lähti pois yllättäen, Juuti toteaa.

HL-Rakentajilla on ollut Hollolassa ja Lappeenrannassa yhteensä noin 50 työntekijää, joista osa on Juutin mukaan jo irtisanonut itsensä ja siirtynyt toiseen työpaikkaan.

Juuti näkee edelleen, että K-sairaalan urakassa oli paljon suunitteluvirheitä ja –viiveitä, jotka eivät olleet kiinni HL-Rakentajista ja jotka hankaloittivat töiden etenemistä. Hän kertoi aiemmin joulukuussa, että urakkakiista tullaan puimaan käräjillä. Nyt Juuti ei ole varma siitä, miten oikeuskäsittely tulee hoitumaan.

– Käymme sen sitten pesänhoitajan kanssa läpi.

Eksote on todennut aiemmin, että urakan viivästyminen on ollut HL-Rakentajien syy.

HL-Rakentajien konkurssikäsittely on Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa torstaina.