Analyysi: Mikä on vuoden merkittävin tiedeuutinen?

Vuosi 2017 on ollut geenitekniikan ja avaruuden vuosi. Silti ne eivät ole tärkeimpiä tiedeuutisia.

tiede
Grafiikka
Johanna Aulén / Yle

Uusi vuosi on listojen aikaa. Moni julkaisu on ehtinyt panna järjestykseen vuoden tärkeimmät tiedeuutiset (siirryt toiseen palveluun).

Science-julkaisussa voi edelleen äänestää (siirryt toiseen palveluun) vuoden tieteellistä läpimurtoa: onko se syöpälääke, tekoäly, joka oppi pelaamaan pokeria, tieto ihmislajin aiemmin luultua vanhemmasta alkuperästä vai uusi orankilaji…

Maailmalla ja Suomessakin tieteen vuosi on ollut komea.

Isojen tiedeuutisten listan kärkeen kuuluvat ehdottomasti ainakin gravitaatioaallot ja Crispr-tekniikan eteneminen.

Tutkijat Yhdysvalloissa ja Euroopassa havaitsivat ensimmäistä kertaa painovoima- eli gravitaatioaaltoja yhtä aikaa valohavainnon kanssa kosmisesta tapahtumasta, neutronitähtien törmayksesta. Tiedemiesten mukaan käsitys maailmankaikkeudesta muuttui.

Crispr tekniikka taas mahdollistaa geenien muokkauksen. Crispr ei ole tämän vuoden uusi läpimurto, mutta se avaa koko ajan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi sairauksien hoidossa. Crispr tekniikka on helppokäyttöistä ja ilmeisen tehokasta.

Ylekin listasi vuoden tärkeitä ja kiinnostavia tiedeuutisia jo toukokuun lopussa. Mukana oli löytö umpisuolen tehtävästä (se ei ollutkaan turha!), uudesta vedenalaisesta mantereesta ja dinosaurusten sukupuun mahdollisesta mylläämisestä.

Varsinaisesti vuoden tiedeuutisista puhuminen on toki outoa. Usein läpimurrot tapahtuvat hitaasti, pitkän perustutkimuksen kautta. Välillä toki tapahtuu todellisia, hetken suuria mullistuksia.

Ja pysäyttävin uutinen on...

Mielestäni vuoden pysäyttävin ja merkittävin tiedeuutinen oli kuitenkin tämä.

Yli 15 000 tieteilijää 184 (siirryt toiseen palveluun) maasta julkisti vetoomuksen, jossa ihmiskuntaa kehotetaan pelastamaan maapallo. Samankaltainen vetoomus tehtiin jo vuonna 1992. Tuolloin maailman tilasta oli varoittamassa 1 700 tutkijaa.

Alkuperäinen vetoomus ei ole johtanut riittäviin toimiin. Siksi nyt oli tehtävä uusi.

Käsissämme on valtavia ongelmia. Tutkijoiden listalla keskiössä ovat

  • hiilidioksidipäästöt ja ilmaston lämpeneminen
  • merten saastuminen ja kuolema
  • metsien tuho
  • maken veden määrän väheneminen
  • eläinten joukkotuho ja väestönkasvu

Viesti on selkeä. Me olemme menettämässä tämän planeetan.