Sauli Niinistön vaalibudjetti julki: Rahoitusta 1,5 miljoonaa euroa, tukijalistalla vilisee liike-elämästä tuttuja nimiä

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Merja Kyllösen vaalibudjetti on noin kymmenesosa istuvan presidentin Sauli Niinistön budjetista.

Kampanja-/vaalirahoitus
Sauli Niinistö
Niinistön kampanjaa on tukenut yli 400 lahjoittajaa.Jussi Nukari / Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjaa tukee rahallisesti suuri joukko nimekkäitä liike-elämän vaikuttajia. Niinistön valitsijayhdistys jätti tänään keskiviikkona vapaaehtoisen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen Valtiontalouden tarkastusvirastolle.

Niinistön kampanjaa on tukenut yli 400 lahjoittajaa. Noin puolet istuvan presidentin 1,5 miljoonan euron vaalibudjetista tulee yksityishenkilöiltä. He ovat rahoittaneet Niinistön kampanjaa noin 726 000 eurolla.

Yritykset ovat tukeneet Niinistöä yhteensä runsaalla 510 000 eurolla. Muilta tahoilta tullutta rahoitusta on vajaat 185 000 euroa, tästä suuri osa (100 000 euroa) on Yksityisyrittäjäin Säätiön antamaa tukea.

Vaalirahailmoituksessa vilisee kovia nimiä

Vaalirahoituksen ennakkoilmoituksesta (siirryt toiseen palveluun) selviää, että Niinistön kampanjaa ovat tukeneet muun muassa peliyritys Supercellin perustajina ja johtajina tunnetuksi tulleet miljonäärit Mikko Kodisoja, Niko Derome, Ilkka Paananen ja Lassi Leppinen.

Myös Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja Nokian toimitusjohtajina aikoinaan tunnetuiksi tulleet Jorma Ollila ja Olli-Pekka Kallasvuo ovat lahjoittaneet Niinistön vaalikampanjalle.

Muita tunnettuja nimiä tukijalistalla ovat esimerkiksi lastinkäsittelylaitteita valmistavan Cargotecin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen, hissiyhtiö Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta ja tosi-tv-tähti ja kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt.

Suurimmat lahjoitussummat ovat 15 000 euroa.

Myös vasemmistoliiton Kyllönen jättänyt ilmoituksen

Tähän mennessä Niinistön lisäksi vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan on jättänyt vasta yksi vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen (siirryt toiseen palveluun).

Kyllösen budjetti on yksi kymmenesosa Niinistön budjetista, eli vajaat 150 000 euroa. Puolueeltaan Kyllönen on saanut tukea 100 000 euroa ja yksityishenkilöiltä 30 000 euroa. Muut tahot tukevat Kyllöstä 18 000 eurolla.

Kyllösen ilmoituksessa ei lue yksityisten lahjoittajien nimiä, koska hänen saamansa yksittäiset lahjoitukset eivät ylitä 1 500 euroa.