1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Naisten oikeuksien edistäminen

Aktivistit kiittelevät: Parannuksia naisten oikeuksia koskeviin lakeihin tänä vuonna useissa maissa

Seksuaaliseen häirintään puuttuneen #metoo-kampanjan lisäksi myös lainsäädäntömuutokset ovat ilahduttaneet naisten aseman parantamista ajavia aktivisteja.

Naisten oikeuksien edistäminen
Raiskausten vastainen kampanja
Rio de Paz -kansalaisjärjestön aktivisti osoitti mieltään Marcio Freitasin teoksen edessä Rio de Janeirossa viime vuoden joulukuussa. Rannalle pystytetty teos ottaa kantaa naisen seksuaaliseen hyväksikäytöön Brasiliassa.Marcelo Sayao / EPA

New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastattelema Syyrian pakolainen Basma Mohamad Latifa tuli raiskatuksi Etelä-Libanonissa kolme vuotta sitten. Raiskaaja oli häntä yli puolet vanhempi mies.

Perhe ei nostanut rikossyytettä vaan teki kyläläisten neuvosta sopimuksen, että mies ja Latifa menevät naimisiin.

Latifa oli naimisissa miehen kanssa kolmen vuoden ajan, ja mies hakkasi häntä jatkuvasti. Lopulta Latifa otti miehestä eron, minkä jälkeen mies tuli Latifan kotiin keskellä yötä ja ampui 22-vuotiaan naisen kuoliaaksi.

Latifan kaltaiset kohtalot ovat Libanonissa nyt menneisyyttä.

Libanonissa, Tunisiassa ja Jordaniassa on tehty tänä vuonna parannuksia raiskauksia koskevaan lainsäädäntöön. Kaikki kolme maata muuttivat lakeja niin, että raiskaustuomiota ei voi enää välttää menemällä naimisiin uhrin kanssa.

– Tänä vuonna merkittävää on ollut puhetavan muuttuminen uhrin syyttelystä, epäuskosta ja leimaamisesta siihen suuntaan, että tekijät joutuvat vastuuseen, YK-naiset -järjestön toiminnanjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka sanoo Thomson Reuters -säätiön haastattelussa.

Lapsiavioliittoihin kieltoja

Malawissa, Hondurasissa, Trinidadissa ja Tobagossa, El Salvadorissa ja Guatemalassa on kielletty tänä vuonna lapsiavioliitot.

Intiassa, jossa lapsiavioliitot ovat laittomia mutta yleisiä, rangaistuksia seksuaalisesta kanssakäymisestä alaikäisen vaimon kanssa kovennettiin.

Intian korkein oikeus linjasi (siirryt toiseen palveluun) lokakuussa, että seksin harrastaminen 15–18-vuotiaan vaimon kanssa katsotaan raiskaukseksi ja rangaistavaksi teoksi.

Chile puolestaan laillisti tänä vuonna abortin tietyissä oloissa, mikä oli voitto aborttioikeuden puolesta taistelleille.

Bob Bland, joka on yksi Yhdysvaltain Washingtonin naisten marssin pääjärjestäjistä, sanoo vuoden 2017 olleen vain alkua naisten uudelle heräämiselle.

– Vuoden 2018 alkaessa käymme entistä päättäväisemmin taisteluun, hän sanoo.

Juttu perustuu Thomson Reuters -säätiön juttuun.