Uudenvuoden ilotulitteita saa ampua sunnuntaina kello 18 alkaen

Lapin pelastuslaitos kieltää tulitteet Kittilän Levillä sekä Kemin Sauvosaaressa ja Tornion Suensaaressa.

ilotulitukset
Ilotulitteita taivaalla
Ilotulitteita ei saa käyttää asutusalueiden keskellä.Jan Hynnä / Yle

Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä sunnuntaina illalla klo 18 alkaen aamukahteen saakka. Muulloin kuin uudenvuodenyönä ilotulitteiden ampuminen on luvanvaraista.

Lapin pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden käytön Kittilän Levin alueella sekä Kemin Sauvosaaressa ja Tornion Suensaaressa.

Yleisötilaisuuden yhteydessä järjestettävään ilotulitusnäytökseen on haettava lupa poliisilta.

– Tällaisiin isompiin näytöksiin on uudeksivuodeksi haettu lupia koko Lapissa noin tusinan verran, kertoo Lapin poliisilaitoksen lupa-asiantuntija Erja Eskola.

Sääntöjä ja vaatimuksia

Ilotulitteita ei tule käyttää asutusalueiden keskellä. Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia myös ilotulitteiden säilytytykselle. Huonetiloissa, joissa oleskelee ihmisiä, saa säilyttää enintään 5 kg ilotulitusvälineitä. Ilotulitusvälineet on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen. Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää ullakkotiloissa, kellarin asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.

Yleisimpiä ilotulitevahinkoja ovat silmävammat. Suojalasit suojaavat silmiä mahdollisilta kipinöiltä ja roiskeilta sekä pienitehoisilta harhautuneilta tulitteilta.

Eläimet pelkäävät

Monet eläimet kokevat ilotulitteiden paukkeen ja valonvälähdykset uhkaaviksi. Uudenvuodenaattona koirat kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pitää sisätiloissa ilotulituksen ajan. Koiraa ei pidä ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta. Eläintä ei ole myöskään hyvä jättää yksin kotiin, neuvoo Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY yhdistys tiedotteessaan.

Säikyn eläimen oloa voi kotioloissa helpottaa vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä asunnossa päällä valoja. Myös musiikin soittaminen vaimentaa pauketta ja voi rauhoittaa eläintä. Eläimelle on lisäksi annettava mahdollisuus vetäytyä piilopaikkaan, kuten esimerkiksi sängyn alle. Tärkeintä on, että kotiväki suhtautuu tyynesti paukutteluun.

Ilotulitteet stressaavat erityisen paljon hevosia. Hevoset on asutuskeskusten liepeillä siirrettävä uudenvuodenaattona ajoissa tarhoista sisätiloihin. Monet luonnoneläimetkin kärsivät ilotulituksesta, joka säikäyttää ne liikkeelle.

Ruotsin Bodenin kunta on päättänyt vaihtaa uudenvuoden ilotulitusnäytöksen valoesitykseen eläinsuojelusyistä.