Urheilutalon remontti vie liikkujat evakkoon Lappeenrannassa

Kaikki urheilutalon käyttäjät ja 40 urheiluseuraa saavat varautua harjoittelemaan ja kilpailemaan jossain muualla kuin nykyisessä paikassa.

liikuntatilat
Painitarvikkeita painisalissa
Painijat ja kymmenien muiden lajien harrastajat joutuvat keväällä etsimään vuodeksi uudet harjoittelutilat.Petri Kivimäki /Yle

LappeenrantaLappeenrannan urheilutalon peruskorjaus alkaa ensi keväänä. Remontti käsittää urheilutalon kaikki kolme kerrosta uimahallia lukuun ottamatta.

Urheilutalo saa peruskorjauksessa täydellisen kunnostuksen ja nykyaikaistamisen. Rakennuksessa muun muassa uusitaan kaikki tekniikka tulostauluja ja äänentoistoa myöten. Palloiluhalliin tulee uusi siirrettävä katsomo sekä valaistus. Myös erityisesti urheilutalon alakerroksia vaivannut kehno ilma paraneen ilmanvaihtolaitteiston uusimisen myötä.

voimistelukyltti
Tekstistä huolimatta täällä myös voimistellaan.Petri Kivimäki

Remontin jälkeen urheilutalon alakerran jumppasali on mahdollista jakaa kolmeen lohkoon, jolloin lähikoulujen opiskelijoille saadaan enemmän sisäliikuntatilaa. Jumppasaliin tulee kilpavoimisteloita varten täysimittainen permanto.

Lipunmyyntiaula ja urheilutalon myyntitilat uudistetaan. Lisäksi Armilankadun puolelle on tulossa tavaroiden nostolaitteisto konsertti- ja tapahtumajärjestäjien tarpeisiin. Muutenkin urheilutaloa parannetaan niin, että siellä on helpompi järjestää isoja yleisötapahtumia. Tällöin urheilutalon vuokraaminen ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille olisi houkuttelevampaa.

Keilahalliin on tulossa tilamuutoksia. Siellä uusitaan myös pistelaskujärjestelmä ja siihen liittyvät näyttötaulut. Keilahallin katolle valmistuu aurinkopaneelit.

Keilahalli
Keilahalli sulkeutuu peruskorjauksen takia vuodeksi.Petri Kivimäki /Yle

Alkaa kesällä 2018

Urheilutalon remontti alkaa keilahallin ja sen alla olevien tilojen osalta kesäkuussa 2018. Silloin keilahalli ja kaikki sen alla olevat lajiharjoittelutilat suljetaan peruskorjauksen eli noin vuoden ajaksi.

Touko-kesäkuussa 2019 alkaa peruskorjaus palloiluhallissa, yleisurheilun juoksusuoralla ja ampumaradalla, jolloin ne jäävät pois käytöstä. Myös kaikki rakennuksessa olevat toimistotilat tyhjentyvät peruskorjausten ajaksi.

Uimahallia peruskorjaus ei koske. Uimahalli ja sen kahvio toimivat koko remontin ajan normaalisti.

kuntosali
Urheilutalon alakerrassa on myös kuntosaliPetri Kivimäki /Yle

Seuroille tilat muualta

Urheilutalossa harjoittelee ja kilpailee noin 40 eri urheiluseuraa. Koripallo ja salibandy ovat monille näkyvät lajit palloiluhallissa. Urheilutalo kätkee niiden lisäksi sisäänsä harjoittelupaikat muun muassa yleisurheilijoille, painonnostolle, soudulle, sulkapallolle, lentopallolle, koripallolle, voimistelulle, useille kamppailulajeille, kuntoliikunnalle, jousiammunnalle ja ammunnalle.

Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksmanin mukaan urheiluseuroille on etsitty korvaavia tiloja remontin ajaksi. Erityisesti korvaavia tiloja kaipaavat paini, judo painonnosto, nyrkkeily ja jumppasalin käyttäjät. Toiveena olisi saada yhtenäiset tilat.

– Nyt on kartoitettu muun muassa Myllymäessä tyhjillään olevia Family Centerin ja Motonetin tiloja, kertoo Oksman.

Kokonaan remontin ajaksi loppuu keilaus, jolle korvaavia tiloja ei ole Lappeenrannassa olemassa.

– Toivottavasti keilaseurojen toiminta ei kokonaan keskeydy remontin aikana, toivoo Oksman.

sisäsoutulaite
Kilpasoutajille ei vuodeksi korvaavia tiloja löydy.Petri Kivimäki /Yle

Vanhojentanssit eivät vaarannu

Lappeenrannan urheilutalolla on kevättalvella nähty kauniita nuoria miehiä ja naisia tanssimassa vanhojentanssejaan. Ne eivät ole vaarassa.

– Työmaa-aikataulu on suunniteltu siten, että sekä vanhojentanssit että lakkiaiset keväällä 2019 pidetään. Mutta heti lakkiaisten jälkeen alkaa palloiluhallin remontti, joka kestää lokakuun loppuun saakka, kertoo Ilkka Oksman.

Urheilutalon palloiluhalli avautuu remontin jäljiltä marraskuun alkupuolella 2019, joten sekä koululiikunta että koripallo ja salibandy joutuvat syksyksi evakkoon.

– Meidän on etsittävä tilat ja ohjattava palloilun pääsarjatason ottelut siksi aikaa muualle. Ne eivät ole yhtä hyviä kuin urheilutalo, koska esimerkiksi katsomotilat ovat pienempiä, kertoo Oksman.

Tatami
Urheilutalon alakerran ilmanvaihto uusitaan, jolloin tatamillakin on mukavampi kilpailla.Petri Kivimäki /Yle

Kouluille koituva haitta yritetään Ilkka Oksmanin mukaan tehdä mahdollisimman pieneksi. Koulujen alkamisesta marraskuun alkupuolelle saakka urheilutalo ei voi olla koulujen sisäliikunnan käytössä.

Urheilutalon remontti maksaa noin 13 miljoonaa euroa.

Lappeenrannan urheilutalo
Lappeenrannan urheilutalo.Petri Kivimäki /Yle