HämeenlinnaKutilantie halkoo maaseudulla peltoja ja metsäsaarekkeita. Pimeään aikaan siellä ei valoja juuri näy, mutta näin juhlakaudella tilanne on toinen.

Miltei jokaisen pihatien risteyksessä näkyy olevan kynttilälyhty, joka roikkuu maahan sijoitetun puupölkyn kyljessä.

Lähemmin tarkasteltuna puupölkky onkin punavalkea tonttu.

Pölkkytontut ovat Hämeenlinnan Iittalan länsipuolella olevan Kutilan kylän juttu. Kylän, jossa asuu kuulemma luomuviljely-, lypsy- ja lihakarjayrittäjiä. Kyläyhdistyksessäkin on toistasataa jäsentä.

Kaiken takana on nainen

Kutilan kylän kymmenistä pölkkytontuista saa kiittää tai syyttää paikallista asukasta Riitta Hurjasta.

Hurjasen perheen pihatien risteyksessä seisoo se kaikkien aikojen ensimmäinen pölkkytonttu, varsinainen patriarkka.

Kyseessä on pätkä myrskyn kaatamaa mäntyä, jonka runkoon on jäänyt tuulen repäisystä jälki. Se inspiroi Riitta Hurjasta maalaamaan tontulleen pitkän ja rosoisen parran.

Patriarkkapölkkyyn jäi myös luonnostaan oksanhanka, johon oli taas luonnollista laittaa kynttilälyhty roikkumaan.

– Luonto sen järjesti sen ja siitä se lähti, naurahtaa Riitta Hurjanen.

Mistä tuli idea tehdä pölkkytonttuja?

– Se tuli Lapin matkalla. Olimme ajaneet pimeässä monta sataa kilometriä ja tultiin sitten erääseen kylään, jossa oli jäälyhtyjä tien reunoilla, Riitta kertoo.

Koska jäälyhdyt eivät Hämeenlinnan korkeudella tahdo pysyä ehjinä, niin tilalle Riitta ideoi pölkkytontut.

Pölkkytonttu tarvitsee moottorisahaa

Uusien tonttujen teko alkaa sillä, että aviomies Pekka Hurjanen ryhtyy jo kevättalvella etsiskelemään tonttujen raaka-aineita eli sopivia puunrunkoja.

Sopivan tukin hän pätkii moottorisahalla niin, että toiseen päähän tulee noin 45 asteen kulma. Paljastunut puupinta hiotaan sileäksi.

Oikeaoppisen pölkkytontun yläosa maalataan punaiseksi, joka markkeeraa tonttulakkia. Kasvot jäävät puunväriseksi, mutta siihen Riitta piirtää tontun silmät ja nenän.

Alaosaan maalataan sitten parta valkoisella maalilla.

Pölkkytontun kylkeen porataan reikä, johon sitten kiinnitetään oksanpätkä lyhtytelineeksi.

Aivoinfarkti rajoittaa tonttujen tekoa

Riitta Hurjanen aloittaa maalausurakkansa pihaladossa yleensä vähän ennen juhannusta. Tämän vuoden saldoksi tuli vähän yli 50 uutta tonttua.

– En jaksa tehdä niitä kovin paljoa, sillä sairastumiseni on aiheuttanut sen, että väsyn helposti. Yleensä teen vain aamupäivisin muutaman tunnin ajan.

Sairastumisella Riitta Hurjanen tarkoittaa aivoinfarktia, jonka hän sai vuosia sitten joulun aikoihin kävelylenkillään.

Riitalla oli tuuria, sillä ambulanssi tuli paikalle kohtuuajassa. Vasen käsi on kompura, mutta muuten Riitta on kuntoutunut ja eläkkeellä.

Pölkkytontuilla on ollut osansa kuntoutumisessa. Kun ensimmäiset tontut valmistuivat reilut 10 vuotta sitten, niin viimeiset neljä vuotta ovat olleet jo aktiivista tekemistä.

Kutilan tontut juhlistavat talvea

Iittalan Kutilan kylässä Riitta Hurjanen jakoi tekemiään pölkkytonttuja kyläläisille ja vastaanotto oli hyvä. Tontut löysivät uudet kodit.

Niinpä syystalvella käy yleensä niin, että kun ensimmäinen tonttu ilmestyy tien varteen, niin muutkin kyläläiset heräävät ja tontut haetaan varastoista vartioimaan pihateiden varsia kynttilälyhty oksanhaarassa.

Hurjasten tontuista on vuosien varrella tullut erilaisia variaatioita. Pienillä pölkkytontuilla ei ole puukättä lyhtyä varten. Niitä voi sijoittaa oven pieleen ja sisätiloihin.

Viimeksi tonttuperhe on kasvanut ohuelle puulevylle tehdyillä tontuilla. Niiden muoto muistuttaa potkurinlapaa, joiden yläosa on punainen ja alaosa valkoinen.

Mitä tonttuilu sinulle itsellesi antaa?

– Todella paljon mielihyvää. Ja vielä enemmän antaa se, että niitä todella näkee tuolla tien varressa. Kun tulen jostain kotiin niin – voi vitsit, hei! Siinä ne mun ukkelit nyt morjenstelee, iloitsee Riitta Hurjanen.

Idearikasta ja paljon puhuvaa ja nauravaa naista kutsutaan leikillisesti Kutilan omaksi kylähulluksi.

– Kyllähän kylässä nyt yksi erikoinen pitää olla, vai mitä?