Entisestä yrittäjästä kunnan pelastus? "Heidän osaamisensa saadaan suoraan yritysten hyödyksi"

Yrityskummit ovat yrittäjien keskustelukumppaneina yrityksen eri vaiheissa. Yleensä kummit ovat jo aktiiviuransa jättäneitä tai jättämässä olevia yrittäjiä, yritysjohtajia tai asiantuntijoita.

yrittäjyys
Kättely.
Yrityskummi voi auttaa yrittäjää vaikkapa liiketoiminnan haasteiden ratkaisemisessa.Niko Mannonen / Yle

HyrynsalmiKainuun Yrittäjien tarjous tulla kuntien avuksi tukemaan elinkeinotoimintaa vapaaehtoispohjalta saa Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keräsen nyökkäämään tyytyväisenä. Hänen mielestään apuvoimat virkamiesten rinnalle ovat tervetulleita 2 500 asukkaan kunnassa.

– Virkamiehet tekevät työtä aina määrättyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen vuorossa on seuraava asiakas. Sille olisi tilausta, että voisimme yhdessä räätälöidä tämän paikan tarpeisiin sopivan mallin, jossa yrittäjä saisi rinnalleen samanhenkisen kummiyrittäjän.

Vapaaehtoinen aktiiviuransa yrittäjänä tai asiantuntijatehtävissä toiminut yrityskummi voi tukea oman alueensa uutta yrittäjää vaikkapa liiketoiminnallisten haasteiden ratkaisemisessa.

Kummia voi hakea tai sellaiseksi voi ilmoittautua verkossa (siirryt toiseen palveluun) (Yrityskummit). Tällä hetkellä yrityskummit toimivat 21 maakuntapohjaisella alueella kattaen koko maan.

Paikallisten ja riittävän persoonallisten kummien avulla yrittäjät voisivat saada kanssakulkijan, jonka kanssa pystyisi puhumaan yhteistä kieltä myös vaikeista asioista.

Heimo Keränen

Heimo Keränen toteaa, että yrittäjille on tänä päivänä tarjolla paljon luukkuja, joista voi saada apua yrityksen eri vaiheissa. Hänen mielestään nyt olisi tilausta kummitoiminnalle.

– Jokaisessa kunnassa on omat tarpeensa. Paikallisten ja riittävän persoonallisten kummien avulla yrittäjät voisivat saada kanssakulkijan, jonka kanssa pystyisi puhumaan yhteistä kieltä myös vaikeista asioista.

Kainuun Yrittäjät on tarjonnut yrityskummeja jokaisen Kainuun kunnan käyttöön siten, että kummit tulisivat aina kunkin kunnan oman yrittäjäyhdistyksen jäsenistöstä.

Yrityskummeja on joka puolella

Yrityskummit eivät ole uusi asia maailmalla. Kummitoimintaa on jokaisessa Euroopan maassa, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa kummeja toimii yhteensä 10 000. Suomessa yrityskummeja on 1 200, joista Kainuun alueella toimii 30 kummia.

Kummit ovat jo aktiiviuransa jättäneitä tai jättämässä olevia yrittäjiä, yritysjohtajia tai asiantuntijoita.

– Kun aktiivinen työura on takana, jäljellä on yleensä paljon osaamista, tietoa ja intoa sekä halua tehdä vielä työtä. Kummitoiminnassa pääsemme jakamaan itse saamiamme oppeja eteenpäin, sanoo Kainuun Yrityskummien puheenjohtaja Arto Okkonen.

Ratkaisut asioihin ovat kyllä yrittäjällä itsellään, me vain autamme heitä kaivamaan ne asiat sieltä esiin.

Kari Sissala

Opettajia kummit eivät kuitenkaan ole, korostaa Suomen Yrityskummien Kainuun aluekummi Kari Sissala.

– Kuuntelemme ja keskustelemme. Ratkaisut asioihin ovat yrittäjällä itsellään, me vain autamme heitä kaivamaan ne asiat sieltä esiin. Yrittäjä tekee yritystä koskevat päätökset. Kokemusten jakaminen kuitenkin auttaa siinä, että pyörää ei tarvitse koko ajan keksiä uudelleen.

– Konsultin ja kummin ero on siinä, että konsultti puhuu ja yrittäjä kuuntelee, mutta kummin kanssa keskustellaan ja pohditaan yhdessä, Arto Okkonen jatkaa.

Luottamus on ansaittava

Yrityskummit ovat osallistuneet kuntien elinkeinotoimen auttamiseen eri puolilla Suomea jo usean vuoden ajan. Kokemukset ovat pääsääntöisesti hyviä.

– Avun muoto on vaihdellut alueesta ja henkilöistä riippuen. Selkein lisäresurssi kummit ovat olleet silloin, kun he tekevät työtään elinkeinoneuvonnan ja kuntien kehitysyhtiöiden kanssa, jolloin heidän osaamisensa saadaan suoraan yritysten hyödyksi, sanoo johtaja Jarkko Huovinen Suomen Kuntaliitosta.

Kainuussa yrityskummit haluaisivat nyt mukaan kehittämään alueen kuntia, mutta kummitoimintaa on ollut yrityspuolella jo kuusi vuotta. Alussa vaikeuksia aiheutti yritysten mukaan saaminen. Kummeja kyllä saatiin mukaan toimintaa.

– Vaikeus oli saada yritykset luottamaan kummeihin niin, että he päästivät nämä sisään yrityksiin. Nyt se kynnys on jo onneksi ylitetty, valottaa Kainuun aluekummi Kari Sissala.

Kun kummi on tuttu ja riittävän vahva persoona omasta kunnasta, silloin myös yrityksen on helpompi ottaa kaveri sisään.

Heimo Keränen

Paikallisuus helpottaa luottamuksen saavuttamista.

– Kun kummi on tuttu ja riittävän vahva persoona omasta kunnasta, silloin myös yrityksen on helpompi ottaa kaveri sisään. Silloin tiedetään, että toinen tietää paikan haasteet ja on sitoutunut toimintaan, toteaa Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen.

Kuntaliiton Jarkko Huovinen muistuttaa, että paikallisuuden ja sitoutumisen jälkeenkin on vielä ainakin yksi palanen, joka tarvitaan hyvien tulosten aikaansaamiseksi.

– Jos kummitoiminnasta haluaa mahdollisimman paljon hyötyä, silloin myös kunnan on osattava arvostaa kummien tarjoamaa apua ja osaamista.