Pankit: Lakon ensimmäinen päivä sujunut ennakoidusti – "Ei ole ollut edes hidasteita"

Pankit ovat kertoneet pyrkivänsä turvaamaan muun muassa korttimaksamisen, käteisautomaattien ja verkkopankkien toiminnan sekä palkkojen ja laskujen maksamisen lakon aikana.

Pankkilakko
Lakkovahdit Minna Rytkönen (vas.), Minna Hamare (kesk.) ja Eija Mustonen suljetun Nordea-konttorin edessä Mannerheimintiellä Helsingissä torstaina 28. joulukuuta.
Lakkovahdit Minna Rytkönen (vas.), Minna Hamare (kesk.) ja Eija Mustonen suljetun Nordea-konttorin edessä Mannerheimintiellä Helsingissä torstaina 28. joulukuuta.Markku Ulander / Lehtikuva

Pankkilakon ensimmäinen päivä on sujunut pankkien mukaan ennakoidusti.

Moni pankki on pitänyt tänään torstaina konttorinsa suljettuina. Myös pankkien puhelin- ja muut asiakaspalvelut ovat olleet kiinni tai toimineet rajoitetusti.

Sen sijaan pankit ovat kertoneet pyrkivänsä turvaamaan korttimaksamisen, käteisnostot, verkkopankkien tominnan sekä palkkojen ja muiden laskujen maksamisen lakon aikana.

"Tiedossa ei tavallisesta poikkeavaa"

Nordean viestinnästä kerrotaan Ylelle, että kaikki ne palvelut, jotka on lueteltu pankin nettisivuilla ovat olleet saatavilla. Nordean mukaan puoliteholla toimiva puhelinpalvelukaan ei ole ruuhkautunut.

Myös Danske Bankin ja OP:n mukaan päivä on sujunut ennakoidusti.

– Tiedossa ei tällä hetkellä ole mitään tavallisesta poikkeavaa, Dansken Suomen viestintäjohtaja Anu Ilvonen kommentoi Ylelle iltapäivällä.

OP:n mukaan sellaiset Osuuspankkien pankkipalvelut, jotka päätettiin pitää toiminnassa ovat myös toimineet.

– Ei ole ollut edes hidasteita, sanoo asiantuntijajohtaja Pekka Jaakkola OP-keskuksesta.

Sekä Nordean että Danske Bankin kaikki konttorit ovat olleet tänään suljettuina. Osuuspankkien konttorit ovat olleet suurimmaksi osaksi kiinni. Dansken asiakaspalvelu on ollut koko päivän kiinni ja Nordean ja OP:n asiakaspalvelut toimineet osittain.

Sovittelu jatkuu ensi viikolla

Pankkilakko jatkuu vielä huomenna perjantaina. Seuraavan kerran pankkikonttorit avaavat ovensa ensi viikon tiistaina 2.1.2018.

Työntekijöitä edustavat ammattiliitot ovat antaneet lakkovaroituksen myös ensi viikon torstaille ja perjantaille. Valtakunnansovittelija Minna Helle on ilmoittanut, että työriidan sovittelua jatketaan ensi tiistaina.

Työriidan pääsyynä on kiista viikonlopputyön teettämisen ehdoista. Työntekijöitä edustavat ammattiliitot haluavat, että viikonlopputöistä sovitaan paikallisesti. Työnantajapuoli taas haluaa, että työnantaja voisi määrätä viikonlopputöistä henkilöstön kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen.

Tarkista alla olevan listan linkeistä, miten oma pankkisi palvelee lakon aikana:

Aktia (siirryt toiseen palveluun)

Danske Bank (siirryt toiseen palveluun)

Handelsbanken (siirryt toiseen palveluun)

Nordea (siirryt toiseen palveluun)

Oma Säästöpankki (siirryt toiseen palveluun)

Osuuspankit (siirryt toiseen palveluun)

POP Pankki (siirryt toiseen palveluun)

S-Pankki (siirryt toiseen palveluun)

Säästöpankki (siirryt toiseen palveluun)

Ålandsbanken (siirryt toiseen palveluun)