Lähes koko Kanada palelee poikkeuksellisissa pakkasissa – Thunder Bayn lähellä -43

Erikoista on etenkin hyytävän sään laajuus ja pitkäkestoisuus näin varhain talvella, sanoo meteorologi.

pakkanen
Lämpimästi pukeutuneet ihmiset kulkivat kadulla Quebec Cityssä.
Lämpimästi pukeutuneet ihmiset kulkivat kadulla Quebec Cityssä. Kanadassa monet kaupungit ovat antaneet varoituksia hyvin kylmästä säästä. Alice Chiche / Lehtikuva

Monin paikoin Kanadaa on hytisty viime päivät poikkeuksellisen kylmässä säässä, jonka ennustetaan vieläpä kestävän yllättävän pitkään.

Lämpötilat ovat olleet laajasti 10–20 astetta tavallista kylmempiä, kuvailee meteorologi Alexandre Parent Kanadan ympäristöministeriöstä uutistoimisto AFP:lle.

Hänen mukaansa kylmä sää näyttäisi jatkuvan tammikuun alkuun saakka. Ajankohtaan nähden pitkä pakkaskausi on epätavallinen ilmiö.

– En muista koskaan nähneeni vastaavaa kylmyyttä, joka olisi kestänyt näin pitkään näin laajalla alueella, Parent sanoi.

Kanadan kylmin paikka oli eilen keskiviikkona Armstrong Thunder Bayn lähellä Ontarion osavaltiossa. Siellä elohopea putosi lähes 43 astetta pakkaselle.

Meteorologi Parentin mukaan pakkassää koettelee pahiten Pohjois-Ontariota, jossa lämpötilan odotetaan tuntuvan paikoin jopa 50 pakkasasteelta, kun lasketaan mukaan tuulen vaikutus.

Thunder Bayssa laskettelukeskukset ovatkin joutuneet pitämään rinteet suljettuina tapaninpäivästä lähtien, kertoo Kanadan yleisradio CBC (siirryt toiseen palveluun). Tänään torstaina toiveissa on niiden avaaminen.

Myös useissa suurissa kaupungeissa pakkanen on ollut kipakkaa. Pääkaupunki Ottawassa lämpötila painui viime yönä -29:ään, mikä tuulen vaikutuksen huomioiden tuntui 36 pakkasasteelta, kertoo CBC (siirryt toiseen palveluun).

Ottawassa esimerkiksi ulkojäille suunniteltuja jääkiekko-otteluita piti siirtää sisätiloihin. Syynä oli jään kunto: kova pakkanen oli haurastuttanut jäätä niin, että pelaaminen ei olisi ollut turvallista.

Lähteet: AFP