Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan: Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuuluttaa rehellisyyttä, kun itsenäisyyden juhlavuosi vaihtuu vuoden 1918 sisällissodan muistovuodeksi.

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää uudenvuodenpuhetta.
Koko puheen voit katsoa tästä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan odotetusti kantaa päättyneeseen itsenäisyyden sadanteen juhlavuoteen. Presidentin mielestä juhla on ollut kaikin puolin onnistunut.

– On ollut sykähdyttävää seurata kuinka ihmisten juhlamieli valtasi maan. On kerrattu menneet, katsottu tulevaan ja ennen kaikkea tunnettu aitoa iloa omasta suomalaisuudestamme.

Niinistön mielestä tasavuosi voi kuitenkin helposti tuottaa ajatusharhan, että se olisi jonkinlainen vedenjakaja. Suomen suunta on silti hänen mukaansa onnistunut ja sillä tiellä on hyvä jatkaa.

Yhtenäisyydestä "perin pahoin erilleen"

Kehuttuaan itsenäisyyden juhlavuoden presidentti siirtyi puheessaan alkaneeseen vuoteen ja sen tuomiin sisällissodan satavuotismuistoihin. Niinistön mukaan itsenäisyyden alku ei ollutkaan "yhdessä" kuten juhlavuoden teema vaan perin pahoin erillään. Eikä edes pitkä aika ole peittänyt kaikkia arpia.

– Tätä ei voi noin vain pyyhkiä pois. Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.

Kipeistäkin asioista voi Niinistön mielestä ottaa oppia. On poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita ja on oikeus olla eri mieltä. Sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse ajattelisi toisin, presidentti pohdiskeli.

Hukatun vuosikymmenen jälkeen talous nousuun

Puheensa talousosuudessa Niinistö iloitsi siitä, että talous on vihdoin kääntynyt nousuun ja työllisyys on alkanut parantua. Tyylilleen uskollisena presidentti varoitti kuitenkin velkaantumisesta.

– Runsas rahoitus on kanavoitunut velkojen ja omaisuusarvojen kasvuun. Rahapolitiikan tiukentaminen johtaa haasteellisempaan tilanteeseen. Kohtuullinen varovaisuus on nyt paikallaan.

Huoli nuorten syrjäytymisestä

Presidentti puuttui jälleen kerran myös nuorten syrjäytymiseen ja viittasi syksyllä ilmestyneeseen tutkimukseen suomalaisnuorten turvattomuudentunteesta.

Yhä edelleen nuoria syrjäytyy ja kiusaaminen jatkuu niin suoraan kuin sosiaalisessa mediassakin. #Metoo-liike on tuonut kaikkien tietoisuuteen kuinka paljon myös nuoria ahdistellaan, presidentti luettelee.

– Paljon paranisi jos tunnettaisiin empatiaa tai ainakin osattaisiin toista ihmistä kunnioittaa. Olisi siis ymmärrys ja sen tuoma yhteys.

Pohjois-Korea ja YK:n asema askarruttavat

Ulkopolitiikassa presidentti kiirehti painottamaan, että Suomen tilanne on maailman myllerryksistä huolimatta vakaa. Päättyneen vuoden uusien turvallisuusuhkien luetteloon Niinistö lisäsi Pohjois-Korean asekehittelyn. Toisaalta presidenttiä askarruttaa kehitys, jossa Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat sopivat asioista vaihtuvin kokoonpanoin EU:n ja YK:n jäädessä sivuosaan.

– Suurten välissä on onneksi aina tilaa myös pienille. Suomi tarjoaa mielellään hyviä palveluksia, kun niille on kysyntää. Suomi toimiikin aktiivisesti vakautta ja vuoropuhelua tukien niin Itämerellä, arktisilla alueilla kuin maailmanlaajuisesti.

Myönteisenä presidentti pitää sitä, että YK:n turvallisuusneuvosto kykeni joulun alla yksimielisyyteen Pohjois-Korean lisäpakotteista. Pahaenteistä taas oli Yhdysvaltain YK:ta kohtaan esittämä kritiikki.

Ilmastonmuutoksessa ollaan jo takamatkalla

Poikkeuksellisen ponnekkaasti presidentti otti kantaa ilmastonmuutokseen, jonka kanssa hänen mielestään ollaan jo takamatkalla.

– Elämme koko ihmiskunnalle ratkaisevia aikoja. Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys vaan todellinen uhka.

Niinistön mukaan Suomi ottaa ja kantaa vastuunsa ja niin tulisi tehdä itse kunkin.

– Elämäntapamme tuottaa kriittiseksi käyvää kuormaa planeetallemme. Maailma ei ole vain meitä varten, se on jatkuvuutta varten. Ja se meidän on turvattava.

Niinistö muisti puheessaan myös kehitysmaiden naisia ja tyttöjä, joiden pitäisi saada käydä koulunsa ja määrätä elämänsä suunta. Kun kerran naisten panos on ollut korvaamaton Suomen omassa tarinassa, miten ihmiskunnalla olisi varaa jättää tämä voima vapauttamatta muuallakin, Niinistö puntaroi.

Niskaharjaksia ja Jumalan siunausta

Presidentti päätti puheensa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Juhanin sanoin.

– Kaikki käy hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kyllä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi.

Puheensa lopuksi presidentti toivotti jo tutuksi käyneeseen tapaan kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

Voit lukea tasavallan presidentin koko puheen täältä (siirryt toiseen palveluun).