Hyppää sisältöön

Taistelivatko Naton sotilaat Irakissa tai pommittiko liittouma serbijoukkoja Kosovossa? Testaa, tunnistatko Nato-operaatiot

Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato on toteuttanut useita sotilasoperaatioita vuosikymmenten aikana. Testaa tiedätkö, missä sotilasoperaatioissa Nato on ollut mukana?

Georgialaisia ​​sotilaita Naton kanssa järjestetyn yhteisharjoituksen avajaisissa elokuussa 2015. Kuva: Zurab Kurtsikidze / EPA

Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato on 73 vuoden aikana toteuttanut useita sotilas- ja kriisinhallintaoperaatioita. Alun perin Neuvostoliiton vastavoimaksi perustettu liittouma on kylmän sodan jälkeen ottanut johtaakseen useita erilaisia operaatioita.

Toisinaan Naton operaatiot menevät sekaisin Yhdysvaltain johtamien sotatoimien kanssa. Yhdysvallat on Naton merkittävin sotilasmahti, minkä vuoksi puolustusliitto yhdistyy ihmisten mielissä voimakkaasti amerikkalaiseen ulkopolitiikkaan.

Käykö näin myös sinun päässäsi? Testaa kuinka hyvin tunnistat Nato-operaatiot.

Osallistuivatko Naton joukot alla mainittuihin operaatioihin?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osallistuivatko Naton joukot alla mainittuihin operaatioihin?

.
.