Hyppää sisältöön

Varsinaissuomalaisen kunnan käyttämä sähköyhtiö meni nurin – sähkön hinta nousee rajusti

Auralla oli voimassa kiinteä sähkösopimus vuoden 2023 loppuun asti, mutta kunnan käyttämä Karhu Voima Oy meni konkurssiin.

Auran sähköstään maksama hinta nousee. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Varsinais-Suomessa sijaitseva Auran kunta joutuu tekemään pikavauhtia uuden sähkösopimuksen. Kunnalla oli voimassa määräaikainen sähkösopimus Karhu Voima Oy:n kanssa.

Sopimus olisi jatkunut 31. joulukuuta 2023 asti, mutta sähkönmyyjä asetettiin konkurssiin torstaina. Yrityksen noin 20 000 asiakasta joutuvat etsimään uuden sähkönmyyjän. Yksi asiakkaista on Auran kunta.

Aura hankkii sähkönsä nyt väliaikaisella sähkösopimuksella Fortumilta siihen asti että uusi sähköntoimittaja löytyy.

Kunnanjohtaja Terhi Källin mukaan on todennäköistä että Auran sähköstään maksama hinta nousee.

– Maanantaina saanemme tietoa uuden sähkösopimuksen hinnasta, mutta riski sähkön hinnan moninkertaistumiseen on suuri ja voi iskeä kunnan talouteen pahasti, Källi sanoo.

Aura on saanut kuntansa taseen kuntoon kuluneiden parin vuoden aikana valtion koronakorvausten avulla, mutta energiakriisi uhkaa tilannetta nyt.

– Meillä on mennyt sähköön vajaat 250 000 euroa vuodessa nyt edullisilla hinnoilla. Pelkästään hinnan kaksinkertaistuessa puhutaan puolesta miljoonasta ja jos hinta moninkertaistuu, puhutaan jo sellaisista summista että se vaikuttaa näin pienen kunnan koko kokonaisuuteen.

Sähkön hinta varmistuu maanantaina

Kunta aikoo käyttää uuden sähkösopimuksen kilpailutuksessa Yrittäjäin Sähkönhankinta Oy:n meklaria. Samaa kilpailutuspalvelua on käytetty Aurassa myös tähän asti.

Uudet sähkösopimustarjoukset pyydetään perjantaihin mennessä.

Maanantaina kokoontuvalle Auran kunnanvaltuustolle ehdotetaan halvimman tarjouksen hyväksymistä. Kunnanhallitukselle tehtävässä esityksessä ei kuitenkaan arvioida mahdollisen uuden sähkösopimuksen hintaa. Saadut tarjoukset esitellään kunnanhallitukselle vasta kokouksessa.

Aurassa on aloitettu sähkön ja energian säästöohjelman laatiminen. Sähkönsäästötoimet tarkentuvat syksyn aikana.

Lisää aiheesta:

Sähkönmyyntiyhtiö Karhu Voima asetettiin konkurssiin – Kesko vastusti konkurssihakemusta

Karhu Voima on jättänyt konkurssihakemuksen