Saame |

Enontekiön ensimmäisiin kielipesiin ei ole löytynyt työntekijöitä

Enontekiön kunnan ensimmäiset pohjoissaamenkieliset kielipesät Hetassa ja Peltovuomassa on tarkoitus avata syksyn aikana.

Säde Hautamäki Enontekiön vs. varhaiskasvatusohjaaja
Enontekiön vs. varhaiskasvatusohjaaja Säde Hautamäki toivoo, että työntekijät löytyisivät uudella haulla. Kuva: Anni-Saara Paltto / Yle

Enontekiön ensimmäisiin saamenkielisiin kielipesiin ei ole vielä löytynyt työntekijöitä.

Enontekiön sivistyslautakunta päätti viime toukokuussa, että kunta aloittaa pohjoissaamenkielisen kielipesätoiminnan Hetan ja Peltovuoman kylillä. Toiminta on tarkoitus aloittaa syksyn aikana.

Kaksi saamenkielistä perhepäivähoitajan paikkaa oli auki jo heinäkuussa, mutta tuolloin ei kuntaan saapunut yhtään hakemusta. Nyt paikat ovat jälleen haussa. Enontekiön vs. varhaiskasvatusohjaaja Säde Hautamäki toivoo, että tällä kertaa tärppäisi.

– Haemme lähtökohtaisesti saamenkielisiä perhepäivähoitajia. Jos joku kuitenkin kokee hallitsevansa kielen ja kulttuurin, niin silloin ei mennä koulutus edellä. Jos joku kokee, että lasten kanssa toimiminen sekä kulttuurin ja kielen esiin tuominen on itselle sopiva ja kiinnostava tehtävä, niin toivon, että hän hakisi työtä ennakkoluulottomasti, sanoo Enontekiön vs. varhaiskasvatusohajaaja Säde Hautamäki.

Giellabeassi
Kuva: Vesa Toppari / Yle

Kielipesiin olisi tulijoita

Enontekiöllä on kartoitettu saamenkielipesän tarvetta ja viimeisimmän kyselyn mukaan kielipesiin on odotettavissa vähintään 10 lasta.

Enontekiön vs. varhaiskasvatusohajaajan Säde Hautamäen mukaan minimimäärä sille, että kielipesä perustetaan, on kolme lasta. Hautamäki kuitenkin uskoo, että jos kielipesät saadaan pyörimään, tulijoita olisi enemmänkin.

– Kielipesätoimintaan on sekä kiinnostusta että tarvetta, onhan se oman kulttuurin ja kielen ylläpitäminen tärkeää lapsellekin. Kielipesän avulla sitä voidaan vahvistaa myös niillä lapsilla, joilla on saamelainen tausta, mutta joiden äidinkieli ei ole saame, kertoo Hautamäki.

Peltovuomassa kielipesä olisi tarkoitus perustaa saman katon alle suomenkielisen päivähoidon kanssa, mutta eri tiloihin. Hetassa kielipesä taas on aikeissa sijoittaa kunnan vuokra-asuntoon.

Peltovuoman ja Hetan saamenkielisiin perhepäivähoitajien toimiin tulee hakea 31.8. mennessä.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä