Saame |

Inarin arkeologisilta kaivauksilta paljon löytöjä

Inarissa on nyt menossa arkeologiset kaivaukset, joista on tehty jo paljon löytöjä. Kyseessä ovat toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen sotasairaalan jäännösten kaivaukset.

Video: Gohpa mii gávdnui Anára soahtebuohcceviesu arkeologalaš roggamiin borgemánus 2016.
Yle Uutiset Lappi 5.8.2016 (03:04-) Video: Yle Uutiset Lappi 5.8.2016 (03:04-)

Inarin kylän pinnassa on tällä viikolla alettu kaivaa toisen maailmansodanaikaisen saksalaisen sotasairaalan jäänteitä.

Myös yleisö on päässyt torstaina tutustumaan kaivaukseen.

– Oikein hyvin on mennyt, kaivaus on lähtenyt hyvin käyntiin ja ihmiset ovat olleet hyvin innostuneita sateesta huolimatta, sanoo Helsingin yliopiston tutkija ja arkeologi Oula Seitsonen.

Kaivaustutkimukset järjestävät Helsingin ja Oulun yliopistojen Lapin synkkä kulttuuriperintö -projekti sekä Saamelaismuseo Siida Inarissa.

Enemmän löydöksiä kuin odotettiin

Helsingin yliopiston tutkija ja arkeologi Oula Seitsonen kertoo, että löydöksiä on enemmän kuin mitä he odottivat.

– Tiedettiin, että paljon sitä tavaraa tulee, mutta sitä on tullut huomattavasti vielä enemmän, kuin ajateltiin tai mitä pinnalle näytti ja todennäköisesti tässä on sitten ollut joku tämmöinen paikalleen palanut varastorakennus, minkä takia sitä tavaraa on niinkin paljon kuin on, kertoo Seitsonen.

– Sitä on ämpärikaupalla, varsinkin posliinia ja erilaisia pieniä sairaalatoimintaan liittyviä löytöjä, ruiskuja, lämpömittarin paloja ja lääkepurkkien kansia sekä lääkepurkkien palasia ja vastaavia, kertoo Seitsonen.

Löydöksiä esitellään yleisöluennolla

Kaivaukset kestävät tämän viikon.

Yleisö pääsee tutustumaan kaivausten löydöksiin perjantaina 5.8.2016 klo 17.00–18.00 Siidan auditorion yleisöluennolla.

Lauantaina 6.8.2016 klo 10.00–11.30 järjestetään kierros Inarin kirkonkylän sotahistoriallisilla paikoilla. Oppaana on Matti Lehtola ja lähtö on Siidan edestä omilla autoilla.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä