Saame |

Metsähallitus ja Muddusjärven paliskunta Inarissa pääsivät sopimukseen metsähakkuista

Muddusjärven paliskunta Inarissa on osoittanut Metsähallitukselle neljä palstaa, joilla se hyväksyy hakkuut. Olemme päättäneet noudattaa tätä ehdotusta, kertoo metsätalouspäällikkö Pertti Heikkuri. Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi pitää päätöstä hyväksyttävänä kompromissina.

Osmo Seurujärvi ja Pertti Heikkuri
Kuva: Yle Sápmi

Metsähallitus ja Muddusjärven paliskunta Inarissa ovat päässeet sopimukseen hakkuista paliskunnan alueella.

Metsähallitus on aloittamassa metsähakkuita Muddusjärven paliskunnan alueella Jäävaarassa Pohjois-Inarissa. Paliskunta on tähän asti vastustanut hakkuusuunnitelmia, mutta myöntynyt nyt pienempiin hakkuisiin.

Paliskunta osoittanut hakkuille neljä palstaa – "Noudatamme tätä"

Muddusjärven paliskunta on ilmaissut Metsähallitukselle oman kantansa Jäävaaran hakkuista ja osoittanut neljä metsäpalstaa, joilla se hyväksyy hakkuut.

Pertti Heikkuri
Kuva: Yle Sápmi

Metsähallituksen Ylä-Lapin metsätalouspäällikkö Pertti Heikkuri kertoo, että Metsähallitus aikoo noudattaa tätä ehdotusta. Hakkuut aloitetaan viikon sisällä ja ne vievät muutaman päivän.

– Me olemme päättäneet, että näin me tämän homman hoidamme, ehdotetut hakkuut tehdään.

– Palstat on hakattu aikaisemmin 80-luvun alkupuolella. Niihin on silloin jätetty siemenpuusto ja nyt ne ovat taimittuneet. Nyt vähennetään näitä 80-luvulla jätettyjä siemenpuita, Pertti Heikkuri kertoo.

Metsähallitus neuvottelee vielä paliskunnan kanssa aikaisemmin hakattujen alueiden siemenpuiden ja ylispuiden hakkuista.

Poroisäntä: Tämä oli kompromissi

Osmo Seurujärvi
Kuva: Yle Sápmi
Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi ei ollut tiistai-iltapäivään mennessä kuullut Metsähallituksen päätöksestä.

Seurujärvi ihmettelee tiedonjakoa, mutta pitää päätöstä hyväksyttävänä kompromissina.

– Minä en ole kuullutkaan mitään Metsähallitukselta, että mitä ne ovat päättäneet. Mutta tämä ehdotus oli kompromissi, pakko oli antaa jotain hakata, Seurujärvi sanoo.

Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi kritisoi maaliskuussa Metsähallitusta siitä, että se hakkaa paliskuntien ja Metsähallituksen sopimuksen ulkopuolella olevia alueita liian kovalla kädellä, eikä tiedota hakkuista paliskunnalle tarpeeksi hyvissä ajoin.

Metsäsopimusta koskevia alueita ei hakata

Metsähallitus painottaa, että he eivät riko paliskuntien kanssa tehtyä sopimusta.

Inarin metsäpaliskunnat ja Metsähallitus tekivät vuonna 2010 sopimukset, joiden perusteella kunkin paliskunnan määrittelemät tärkeimmät laidunalueet metsätalousalueella siirrettiin 20 vuodeksi metsätalouskäytön ulkopuolelle.

Näihin alueisiin Metsähallitus ei aio koskea.

– Näille kohteille Metsähallitus ei ole suunnitellut eikä suunnittele hakkuita. Metsähallitus toteaa, että kaikkia alueen paliskuntia tulee kohdella tasapuolisesti ja sopimusten mukaan, Metsähallitus kertoo lausunnossaan.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä