Saame |

Näkökulma: Kolttien Gramota-arkistosta uusi lähestymiskulma maaoikeuskeskusteluun

Pauliina Feodoroff kirjoittaa, että nyt jos koskaan saamelaisten maaoikeuskeskusteluun tarvittaisiin uusia lähestymiskulmia, uutta ajattelua. Tai ikivanhaa: Unescon Maailman muisti -luetteloon ehdotettua kolttien Gramota-arkistoa.

Kolttasaamelaisten 1600-luvulla kerätty Gramota -arkisto
Gramota-arkisto käsittää kokoelman Venäjän tsaarien allekirjoittamia asiakirjoja, joista vanhin tallessaoleva on vuodelta 1601 ja myöhäisin vuodelta 1775. Kuva: Saa´mi Nue´tt ry

Käymme Suomessa tiukkaa keskustelua niin saamelaiskäräjälaki- kuin metsähallituslakiuudistuksesta havaiten, että saamelaisoikeuksien täytäntöönpano Suomessa jumii. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ilmoitti hiljattain, että tämän(kin) vaalikauden ILO-sopimuksen ratifiointitoiveet voidaan jo haudata. Valmista ei tule.

Osa ajattelee, että saamelaisten oikeudellinen tilanne Suomessa on jo niin hyvä, ettei nykyiseen lainsäädäntöön tarvitse enää puuttua. Jos, mieluiten saamelaisten oikeuksia kaventavasti. Osa puolestaan näkee suomalaisen sektorilainsäädännön assimiloivan saamen heimojen viimeisetkin rippeet ja kulttuurin loppu häämöttää. Osa ei jaksa sanoa enää mitään koska kaikki on jo sanottu.

Tuntuukin, että nyt jos koskaan tarvittaisiin uusia lähestymiskulmia, uutta ajattelua.

Tai ikivanhaa.

Kolttalaki onkin laadittu tietoisena siitä, että kolttien kyläkokousjärjestelmä toimi viimeisenä saamen heimoista vuoteen 1939.

Viime viikolla Kansallisarkisto ja Saamelaisarkisto jättivät Unescolle ehdotuksen liittää Suonikylän ja Nuortijärven kolttakylän arkisto osaksi Unescon Maailman muisti -luetteloa.  Arkisto käsittää kokoelman Venäjän tsaarien allekirjoittamia asiakirjoja, joista vanhin tallessaoleva on vuodelta 1601 ja myöhäisin vuodelta 1775. 1500-luvulta peräisin olevat asiakirjat katosivat Venäjän ja Ruotsin sodan aikana 1589. Gramotoja tarvittiin tilanteessa, jossa kolttien maille alkoi muuttaa uudisasukkaita omine tulkintoineen maa- ja vesioikeuksista. Koltat eivät jääneet itkemään epäoikeudenmukaisuuksia, vaan lähettivät menestyksekkäästi asiamiehensä selvittämään epäselvyydet sen kanssa, jolla oli valta.

Eli kolttasaamelaiset määrittelivät suhteensa Venäjään kirjallisesti kauan ennen kuin useita Keski-Euroopan valtioita oli vielä olemassakaan.

Venäläiset keräsivät kolttasiidojen arkistot itselleen 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Suonikylän ja Nuortijärven siidat eivät silloinkaan luottaneet viranomaisiin, vaan kätkivät omansa. Monien vaiheiden kautta nämä arkistot ovat nyt odottamassa Unescon päätöstä.

Vielä 1973 Kolttatoimikunnan loppuraportista voi nähdä, että Suomen valtio tunnusti kolttien erityisoikeudet metsiin, poronhoitoon, kalastukseen ja metsästykseen omalla alueellaan.

Kolttakylän arkisto on osa tähän päivään asti kestänyttä jatkumoa, johon kuuluu kolttien omaperäinen hallinto kyläkokous (sijddsååbbar) ja erillinen saamelaisten kotiseutualueen alueen sisällä oleva koltta-alue. Nämä on määritelty erillisessä kolttalaissa, joka on osa maa- ja metsätalousministeriön hallinnan alaa. Kolttalaki onkin laadittu tietoisena siitä, että kolttien kyläkokousjärjestelmä toimi viimeisenä saamen heimoista vuoteen 1939. Kolttien ei ole siis tarvinnut etsiä näyttöä eikä mallia itsehallintojärjestelmälleen historian hämärästä. Jatkaa vain perinnettään, nyttemmin vallastaan riisuttuna.

Osa Suomen rajojen sisällä olevaa nykyistä koltta-aluetta on myös vanhojen kolttasiidojen omaa. Sevettijärvi kuului Näätämön siidaan, Raja-Joosepin ja Saariselän laitumet olivat Suonikylää. Vielä 1973 Kolttatoimikunnan loppuraportista voi nähdä, että Suomen valtio tunnusti kolttien erityisoikeudet metsiin, poronhoitoon, kalastukseen ja metsästykseen omalla alueellaan.

Voisikin käydä mielessään ajatusleikin, mihin koltat oikeastaan saamelaiskäräjiä tarvitsevatkaan? Etenkin, kun koltta-asiat eivät aina ole olleet käräjien tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla.

Jokaisen sukuhaaran omien maaoikeusneuvotteluiden Suomen valtion kanssa sijaan voimme yhä sopia yhdessä tavoitteistamme ja tavoista, joilla niihin pyritään.

Koltilla ei liene kuitenkaan separatistisia pyrkimyksiä, kuten ei tuskin ILO-sopimuksen ratifiointia odottavilla saamelaisillakaan suhteessa Suomen valtioon. Nyt jos koskaan on aika koota yhteiset rivit kaikkien saamen heimojen kesken. Jokaisen sukuhaaran omien maaoikeusneuvotteluiden Suomen valtion kanssa sijaan voimme yhä sopia yhdessä tavoitteistamme ja tavoista, joilla niihin pyritään.

Kyläkokousjärjestelmän uudelleenherättäminen kaikkien saamen heimojen kohdalla tuntuu utopistiselta, etenkin tilanteessa jossa muiden heimojen vastaavat perinteet ovat katkenneet jo sukupolvia sitten. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö saamelaiskulttuurien renessanssi voisi ulottua myös näin syvälle poliittisten järjestelmien ytimeen.

Tarvitsemme ulospääsyn Suomen ja Saamen välisestä jumista. Sen tulee perustua tosiasioihin, tietenkin. Mutta myös määrätietoiseen tahtoon pyrkiä oikeudenmukaiseen ratkaisuun. Ehkä kyläkokousjärjestelmän tarkka ruotiminen voisi olla askel sinnepäin.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen medialinjan tuottama filmi Gramotasta.

Pauliina Feodoroff

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja omien sanojensa mukaan vanha tuttu saamelaisaktivisti.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä