Saame |

Norjalaisten ja ruotsalaisten osallistuminen porokilpailuihin hiertää suomalaista kisaväkeä

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo, että ensi kevään PoroCup-osakilpailujen hakuaikaa on jatkettu erimielisyyksien vuoksi. Norjan ja Ruotsin kilpaporojen osallistuminen jakaa mielipiteitä.

Anne Ollila
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila itse hyväksyisi Norjan ja Ruotsin ajoporot porokuninkuusajoihin mukaan. Kuva: Anneli Lappalainen / Yle

PoroCup-osakilpailujen järjestäjistä on tänä vuonna pulaa. Hakuajan päätyttyä lupaa on haettu ensi keväälle vain kahdelle porokisalle, Enontekiön Hettaan ja Sodankylän Luostolle.

Paliskuntain yhdistys on jatkanut kisojen hakuaikaa kuukaudella saadakseen lisää järjestäjiä. Tavoitteena olisi saada viidet PoroCup-osakilpailut pystyyn.

Norjan ja Ruotsin porojen osallistuminen jakaa mielipiteitä

Yksi syy järjestäjäpulaan on erimielisyys siitä, pitäisikö Norjan ja Ruotsin ajoporot myös hyväksyä mukaan Inarissa pidettäviin porokuninkuusajoihin, joihin kevään kisakausi huipentuu.

– Tänä vuonna on ollut erimielisyyksiä siitä, kuka saa ajaa porokuninkuudesta kuninkuusajoissa. Osa porukasta haluaa pitää sen suomalaisten keskinäisenä kilpailuna ja osa haluaa kansainvälisen kilpailun ja se aiheuttaa ristiriitaa, Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo.

– Ehkä siinä on eniten kyse periaatteesta ja perinteistä, kuulostaisi olevan kun ihmisten kanssa keskustelee, Ollila jatkaa.

Kahtena viime vuonna vähän hakijoita

Myös viime vuonna kilpailuille oli vaikea saada järjestäjiä. Tänä keväänä Inarin kuninkuusajoja ennen järjestettiin neljä PoroCup-osakilpailua.

Ollilan mukaan erimielisyydet eivät ole ainoa ongelma.

– Järjestäminen on työlästä ja vaatii hirvittävän paljon talkootyötä, Anne Ollila kertoo.

Kannattaa itse kansainvälisiä kilpailuja

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja itse hyväksyisi Norjan ja Ruotsin ajoporot porokuninkuusajoihin mukaan.

– Henkilökohtaisesti tykkäisin, että siellä saisi kaikki poroihmiset ajaa. Olen itse kansainvälisten kilpailujen kannalla, mutta se ei luonnollisestikaan ole minun asiani ratkaista ja päättää.

– Paliskuntain yhdistyksen hallitus linjaa porokilpailutoiminnan suuntia kesäkuun kokouksessa ja sitten nähdään, miten asia etenee, Ollila lopettaa.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä