Saame |

Norjan tarhanaaleja tarjottu epävirallisesti Suomeen

Norjassa tarhattuja naaleja on epävirallisesti tarjottu siirtoistutuksia varten Suomeen, mutta Suomessa ei olla valmiita vastaanottamaan tarhanaaleja.

Naali
Suomeen ei haluta ottaa tarhanaaleja. Kuva: Michael Haferkamp / GNU Free Documentation license, Version 1.2

- Norjan naalitarhoista on varovaisesti kyselty mahdollisuutta tuoda Suomeen naaleja. Suomeen niitä ei kuitenkaan haluta ottaa, sillä siitä koituisi kohtuuttoman paljon paperitöitä, suojelubiologi Matti Mela Metsähallituksesta sanoo.

Epäilyksiä on myös siitä, tulisivatko tarhatut naalit selviytymään luonnossa vaikean ravintotilanteen vuoksi tunturialueilla.

Norjan ympäristöviranomaiset yrittävät saada naaleja lisääntymään tarhaolosuhteissa. Tänä vuonna onkin syntynyt tarhoissa 71 naalia, joista useimmat siirtoistutetaan Keski-Norjan tunturialueille. Naalitutkija Matti Mela pitää parhaana vaihtoehtona saada naalit lisääntymään Suomessa luonnonmukaisesti.

- Jos norjalaiset istuttavat naaleja Ruijaan, lähelle Suomen rajaa, jokunen naali voisi vaeltaa yli valtakunnan rajan, Suomen tuntureille. Parasta olisi kuitenkin jos naali lisääntyisi luonnonmukaisesti Suomessa.

Edellisen kerran naalipoikue on tavattu Suomessa noin 15 vuotta sitten.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä