Saame |

Porojen MM-kisojen toivotaan jatkuvan

Kilpailijat toivovat porojen maailmanmestaruuskisojen jatkuvan. Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Luostolla viikonloppuna. Kilpailijat uskovat, että MM-kisojen arvo vain paranisi vuosien saatossa.

Ánne Risten Sara
Ánne Risten Sara toivoo kilpailevansa ensi vuonnakin maailmanmestaruudesta. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Tunnettu porokilpailija Norjasta, Ánne Risten Sara uskoo, että porojen MM-kisat löytävät kyllä paikkansa ja arvonsa.

- Uskon, että ajan kanssa arvo vain nousee, ihmisten täytyy ensin tottua ajatukseen. Mielestäni on hyvä, että MM-kisat järjestettiin, sanoo Sara.

Kuninkuuskisojen kanssa ei kilpailla

Ensimmäiset porojen maailmanmestaruuskisat järjestettiin viikonloppuna Luostolla. Ajatus kisoista syntyi, kun järjestäjät olivat hakeneet lupaa järjestää tavalliset cup-kisat. Lupaa ei herunut, ja niin syntyi iso ajatus: arvokisat, joihin voi osallistua Suomen lisäksi muistakin maista, kertoo kilpailunjohtaja Asko Autio. Kuninkuuskisoihinhan Norjan ja Ruotsin poroilla ei ole mitään asiaa. MM-kisoilla ei kuitenkaan kilpailla kuninkuuden kanssa.

- Ei missään nimessä, kuninkuus kuuluu Inariin. MM-kisat järjestetään muualla, painottaa Autio.

Luoston kisoihin oli ilmoittautunut yli 100 parasta poroa. Suopunginheittäjiä oli ennätyksellisen paljon.

Ánne Risten Sara oli kisoihin tyytyväinen vaikka jäikin viidenneksi. Kilpailumieltä jäi sen verran paljon, että toivoo ensi vuonnakin taistelevansa maailmanmestaruudesta.

- Kuninkuuden haluaa jokainen voittaa. Toivottavasti näistä kisoista tulee yhtä kovatasoiset, odottaa Sara.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä