Saame |

Professorit Sammallahti ja Lehtola: Avoin kirje Suomen eduskunnalle saamelaismääritelmästä

Saamen kielen ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori Pekka Sammallahden ja saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtolan avoin kirje eduskunnalle maaliskuussa 2015.

Pekka Sammallahti & Veli-Pekka Lehtola
Kuva: Yle Sápmi

Saamelaisia koskevan lainsäädännön käsittelyssä Suomen eduskunnalle on uskoteltu, että on olemassa muitakin saamelaisryhmiä kuin ne, jotka ovat edustettuina Suomen saamelaiskäräjillä.

Näitä fiktiivisiä ryhmiä ovat ”metsäsaamelaiset” ja ”statuksettomat saamelaiset”. Ne synnytettiin vasta vuoden 2010 tienoilla poliittisiin tarkoituksiin.

Kun ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus nro 169 hyväksyttiin YK:ssa v. 1988, syntyi tarve uudistaa saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä Suomessa. Tästä syntyi myrskyisä julkinen keskustelu, kun eräät laintuntijat pienen lehtimiesjoukon tukemana saivat saamelaisalueen suomalaiset uskomaan, että valtion maat siirretään saamelaisten omistukseen.

Tätä käytiin vastustamaan monin eri keinoin. 2000-luvulla saamelaislainsäädäntöä vastustavat suomalaiset ilmoittivat olevansa ensin metsälappalaisia ja lopuksi metsäsaamelaisia, ja että saamelaisten oikeudet kuuluvat myös heille. Paradoksaalista kylläkin, he jatkoivat lakiuudistusten vastustamista siitä huolimatta.

Käsite ”statukseton saamelainen” on synnytetty Pohjois-Amerikan statukseton intiaani -käsitettä mukaillen. Statuksettomiksi intiaaneiksi itseään kutsuvat vetoavat kuitenkin esivanhempiensa kansallisuuteen eivätkä esivanhempiensa elinkeinoon kuten ns. ”statuksettomat saamelaiset”. ”Statuksettomat saamelaiset” on fiktiivinen väestöryhmä.

Kemin ja Tornion Lapissa asukkaat merkittiin viranomaisluetteloihin elinkeinon eikä kansallisuuden mukaan. Ennen 1600-luvun loppua Kemin Lapissa sai harjoittaa vain ns. lappalaiselinkeinoja, ja kaikki merkittiin kansallisuudesta riippumatta lappalaisiksi, myös alueelle siirtyneet suomalaiset ja karjalaiset. Vienassa asukkaat merkittiin viranomaisluetteloon elinkeinon mukaan, ja lappalaiseksi merkityt olivat siellä merkittävältä osaltaan karjalaisia.

Suomalaisista tuli nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella ja koko Ounasjoen vesistöalueella nopeasti dominoiva väestöryhmä, johon saamelaiset sulautuivat lukuun ottamatta niitä, jotka muuttivat pohjoisemmas, missä kilpailu talollisten kanssa ei ollut yhtä kovaa. 1760-luvulla lappalaisiksi merkittyjä oli uudisasukkaiden seassa enää vain Sodankylässä ja Sompiossa, kaikkiaan pari-kolme. Muualta alkuperäinen saamelaisuus oli kadonnut jo sitä ennen.

Metsälappalainen tuli Suomessa viralliseksi verotuskategoriaksi vasta v. 1843 tunturi- ja kalastajalappalaisen ohella. Yksikään henkilö ei kuitenkaan halunnut tulla merkityksi Suomessa metsälappalaiseksi, vaikka tämä olisi ollut mahdollista. Tunturi-ja kalastajalappalaisiksi merkittyjä henkilöitä kyllä oli. Myös ”metsälappalaiset” on siis fiktiivinen väestöryhmä, ”metsäsaamelaisiksi” muuttuneenakin.

”Metsäsaamelaisiksi” ja ”statuksettomiksi saamelaisiksi” itseään kutsuvia suomalaisia yhdistää jonkun kaukaisen esivanhemman kuuluminen tiettyyn elinkeinoryhmään, mutta saamelaisiksi nämä esivanhempia koskevat elinkeinomerkinnät eivät heitä todista.

Saamelaisuuteen liittyvä lainsäädäntö on muutenkin tarkoitettu turvaamaan nimenomaan tämän päivän saamelaisten oikeudet omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Saamelaiskäräjät on toistuvasti korostanut, että saamelaisuutta ei voi määritellä ilman henkilökohtaista yhteyttä saamelaiskulttuuriin ja saamelaiseen yhteisöön.

Suomen eri saamelaisryhmillä on vaaleilla valitut edustajansa saamelaiskäräjillä. Muita saamelaisryhmiä Suomessa ei nykyään ole. Fiktiivisten ryhmien edustajia ei pidä kuulla saamelaisina. Saamelaisia voi virallisissa yhteyksissä edustaa vain saamelaiskäräjät.

Pekka Sammallahti, saamen kielen ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori

Veli-Pekka Lehtola, saamelaisten kulttuurin professori

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä