Saame |

Saamelaisarkiston ylitarkastajan viransijaiseksi kuusi hakijaa

Saamelaisarkisto hakee ylitarkastajan viransijaista kahdeksi vuodeksi. Hakijoita on tarkoitus haastatella elokuun aikana.

Saamelaisarkisto
Saamelaisarkisto aloitti toimintansa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa vuonna 2012. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Kuusi henkilöä on hakenut Saamelaisarkiston ylitarkastajan viransijaisuutta. Hakuaika loppui perjantaina 28.7.

Hakijat ovat Juha Heinonen, Jussi Varkemaa, Hanna Helander, Anni Kyösti, Arja Jomppanen ja Katariina Juhola. Hakijoita on tarkoitus haastatella elokuun aikana.

Saamelaisarkisto hakee yliltarkastajan sijaista kahdeksi vuodeksi. Sijaisuus on määräaikainen, alkaa sopimuksen mukaan ja jatkuu 31.7.2019 saakka.

Laaja työkenttä

Saamelaisarkiston ylitarkastajan tehtäviin kuuluu muun muassa yhteispohjoismaisen projektin projektipäällikön tehtävät, saamelaisia koskevan asiakirja-aineiston saatavuuden kehittäminen sekä kansallisen ja kansainvälisen tutkimusyhteistuön suunnittelu. Lisäksi ylitarkastajan sijainen osallistuu Saamelaisarkiston aineistonhallinnan ja tietopalvelutehtävien hoitamiseen.

Ylitarkastajan sijaiselta odotetaan ylempää korkeakoulututkintoa tai muuten osoitettuja vastaavia tietoja. Sijaiselta vaaditaan virkamieheltä vaadittavan kielitaidon lisäksi hyvä saamen ja englannin kielen taito.

Saamelaisarkisto aloitti toimintansa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa vuonna 2012.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä