Saame |

Saamenkielisen Unna Junná -lastenohjelman kevätkaudella tutustutaan karhun valtakuntaan ja nähdään myös uusia animaatioita

Saamenkielinen lastenohjelma Unna Junná palaa televisioon maanantaina 9.3.

Kuobžâ
Karhun valtakunnassa on Pikku Kakkosen tuottama lastenohjelma. Kuva: Pikku Kakkonen

Uudet tuulet puhaltelevat saamenkielisessä Unna Junná -lastenohjelmassa. Tänä keväänä julkaistaan uusia tv-sarjoja jo tuttujen sarjojen lisäksi.

Unna Junná lähetetään joka maanantaiaamu 9.3. lähtien kello 8.35 Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa.

Ohjelman juontajina toimivat Niki Rasmus, Irene Länsman, Anna Lumikivi ja Heli Huovinen. Nämä osat on kuvattu keväällä 2018.

Niki Rasmus.
Niki Rasmus on yksi Unna Junná -lastenohjelman juontajista. Kuva: Ritva Torikka / Yle

Uusia animaatioita inarin- ja koltansaamen kielillä

Yhteistyö Saamelaisalueen koulutuskeskuksen medialinjan kanssa jatkuu. Ensimmäisen vuoden oppilaat ovat jälleen tehneet uusia animaatioita Unna Junnáán.

Tällä kertaa ohjelmat ovat inarin ja koltansaamen kielillä. Animaatioissa on sekä perinteisiä että uusia kertomuksia.

Taansâ kielâ -animaatio.
Janita Rantasen animaatiossa Taansâ kielâ ääninäyttelijöinä ovat Laura Kangasniemi ja Elle Hautala. Kuva: Unna Junná/ Yle

Karhun valtakunnassa ja Muumilaakso -sarjat nähdään saameksi

Karhun valtakunnassa on uudenlainen luonto-ohjelma lapsille. Ohjelmassa seurataan metsän ylimystä eli karhua ja hänen ystäviensä elämää eri vuodenaikoina. Jaksot ovat inarin-, koltan ja pohjoissaamen kielillä. Koko sarja tulee nähtäville Yle Areenaan.

Pikku Kakkonen on tuottanut ohjelman suomen kielellä ja se on ollut ehdolla vuoden 2020 Kultaisen Venlan saajaksi lasten- ja nuortenohjelmien sarjassa.

Yle ja Gutsy Animationsin tuottama Muumilaakso-sarjan ensimmäinen tuotantokausi nähdään keväällä pohjoissaamen kielellä. Muumilaakso nähdään Unna Junnán ohjelmapaikalla 13.4. lähtien. Sarja tulee Yle TV2 -kanavalta ja Yle Areenasta maanantaisin kello 8.25.

Tulevana syksynä Muumilaakson toinen tuotantokausi julkaistaan inarin- ja koltansaamen kielillä.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä