Saame |

Tenon uudet pyyntirajoitukset iskevät eniten perinteiseen pyyntiin

Uusi Tenon sopimusluonnos vaikuttaa rajusti saamelaisiin. Perinteistä pyyntiä vähennetään noin 80 prosenttia nykyisestään, kun turismikalastusta rajoitetaan vain 40 prosenttia, kertoo Vetsikon osakaskunnan johtaja Anne Nuorgam.

Tenojoki
Kuva: Vesa Toppari / Yle

Mikäli uusi Tenon sopimus astuu voimaan ensi vuonna, rajuimmin kärsii saamelaisten perinteinen pyynti.

– Suurin vaikutus kohdistuu perinteiseen pyyntiin. Pyyntioikeuksia rajoitetaan noin 80 prosenttia, kertoo Vetsikon osakaskunnan johtaja Anne Nuorgam.

Tenon sopimusluonnos julkaistiin viime viikolla. Uuden sopimuksen pyrkimyksenä on vähentää kalastuksessa kuolevien lohien määrää 30 prosenttia nykytasosta.

Vain yksi pyydys kiinteistöä kohti

Ensi vuodesta lähtien rajoitetaan sekä kalastusaikoja että pyydyksien määrää.

Tenon sopimusluonnoksen päivämäärät.
Kuva: Yle
 

– Ensi kesänä täytyy valita alkukesällä, pyytääkö kulkuttamalla, verkolla vai padolla, sanoo Nuorgam.

– Vain yksi pyydys saa olla aina yhden kiinteistön vesistössä.

Turismikalastusta rajoitetaan vähemmän

Tenon kalastussopimuksen suomalaisen neuvottelukunnan saamelaiset jäsenet ovat laskeneet, että turismikalastusta rajoitetaan vähemmän, kuin perinteistä pyyntiä.

– Laskelmiemme mukaan turismikalastusta rajoitetaan 40 prosenttia nykyisestä, kertoo Anne Nuorgam.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä