Saame |

Yhdenvertaisuusvaltuutettu tuomitsee saamenpuvun väärinkäytön missikilpailuissa – "Stereotypioiden vahvistaminen on haitallista"

Yhdenvertaisuusvaltuutettu otti kantaa Miss Maailma -kisojen edustajan Carola Millerin pukuvalintaan tiistaina Facebook-sivuillaan. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä on harmillista, että eri toimijat vahvistavat teoillaan saamelaisiin kohdistuvia stereotypioita.

Kuvakaappaus: missworld.com 1.12.2015
Carola Miller edustaa Suomea Miss Maailma -kilpailussa pilailupuodin asu päällään. Kuva: Missworld.com 1.12.2015

Yhdenvertaisuusvaltuutettu tuomitsee Miss Maailma -kisojen Suomen edustajan, 1. perintöprinsessan Carola Millerin saamenpukua muistuttavan kisa-asun.

Yle Saame uutisoi asiasta tiistaina. Miller on itse päättänyt pukeutua joulukuun 20. päivä Kiinassa pidettävien kisojen kansallispukuosiossa pilailupuodeista saatavaan, noin 50 euron arvoiseen lapinpukuun.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä on harmillista, että Suomea edustetaan kansainvälisessä tapahtumassa käyttämällä virheellisiä elementtejä alkuperäiskansan kulttuurista.

–  Suomen valtaväestö tuntee saamelaiskulttuureja varsin vähän ja stereotyyppisiä käsityksiä on yhä. Sekä saamelaisten kulttuuristen oikeuksien että yhdenvertaisuuden kannalta on haitallista, että eri toimijat vahvistavat näitä stereotypioita.

– Kaikessa saamelaisia tai saamelaiskulttuuria koskevassa viestinnässä ja markkinoinnissa on tärkeää tehdä yhteistyötä saamelaisväestön kanssa ja kunnioittaa heidän kulttuurisia oikeuksiaan, yhdenvertaisuusvaltuutettu kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon on otettu yhteyttä asiassa ja se on tuonut näkemyksensä myös Miss Maailma -kisoja Suomessa edustavan Finnartist Oy:n tietoon.

Korjattu 11.12.2015 kello 10:27: Kisojen päivämäärä.

Tuoreimmat: Saame

Váldoođđasat

Varrasamosat

Muualla Yle.fi:ssä