Yle Uutiset selkosuomeksi

Perjantai 17.11.2017 (tv)

Nuoret ostavat asuntoja. Suomalainen  tutkimus haluaa ratkaista ilmastonmuutoksen ongelmia. Suomessa alkaa oikeudenkäynti terrorismista. Zimbabwessa presidentin valta ehkä loppuu. Ensimmäinen sähköinen kuorma-auto.

Lauantai 18.11.2017 (radio)


Länsimetro aloitti

Metro saapuu asemalle.
Uusi länsimetro kiinnostaa matkustajia. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Länsimetron liikenne on alkanut. Matkustajat pääsevät nyt metrolla Helsingistä Espooseen.

Tähän asti metron pääteasema oli Helsingin Ruoholahdessa. Nyt metro jatkaa Ruoholahdesta Espoon Matinkylään.

Uusia metroasemia on yhteensä 8. Helsingin puolella uusia asemia ovat Lauttasaari ja Koivusaari.

Koivusaaren metroasema on maailman ainoa metroasema, joka on meren alla. Koivusaaren metroasemalla on myös Suomen pisimmät liukuportaat. Ne ovat noin 76 metriä pitkät.

Espoon puolella on 6 metroasemaa. Eniten matkustajia odotetaan Matinkylän ja Tapiolan asemille. Molempia asemia käyttää noin 30 0000 matkustajaa joka päivä.

Länsimetro on maksanut yli miljardi euroa. Rakentaminen oli kallista esimerkiksi siksi, että metrosta haluttiin tehdä turvallinen. Metro on rakennettu niin, että matkustajat pääsevät helposti pois maan alta, jos metrotunnelissa tapahtuu onnettomuus.

Metroliikenne alkoi Helsingissä 35 vuotta sitten. Aluksi metro kulki vain Rautatientorin ja Itäkeskuksen välillä.

Poliisi löysi vaarallista huumausainetta

Fariinisokerilla jatkettua erittäin vaarallista karfentaniiliä.
Huumausaineessa on fariinisokeria ja karfentaniilia, joka tappaa. Kuva: Poliisi

Poliisi on löytänyt Itä-Suomesta huumausainetta, jossa on karfentaniilia. Karfentaniili on tosi vaarallinen aine.

Karfentaniili on jopa 10 000 kertaa vahvempaa kuin morfiini. Jo noin 0,03 milligrammaa karfentaniilia tappaa ihmisen.

Karfentaniili voi päästä ihmiseen myös ihon läpi. Ihminen voi kuolla, jos hän koskee tai hengittää karfentaniilia.

Poliisi löysi nyt huumausainetta, jossa on karfentaniilia ja tavallista fariinisokeria. Siksi huumausaine näyttää ja tuoksuu ruskealta fariinisokerilta. Huumausaine voi kuitenkin tappaa ihmisen.

Eduskuntalo on auki yleisölle

Eduskuntatalon remontti valmis.
Eduskuntatalo on remontoitu hienoon kuntoon. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Eduskuntatalo on auki tänä viikonloppuna.

Ihmiset pääsevät tutustumaan eduskuntataloon vielä sunnuntaina kello 11-16. Eduskuntatalo on Helsingin keskustassa.

Eduskuntatalo valmistui vuonna 1931. Se avattiin uudelleen tänä syksynä pitkän remontin jälkeen.

Eduskuntatalossa tekee työtä Suomen parlamentti eli eduskunta.

Sää kylmenee alkuviikolla

keltainen vaahteran lehti lätäkössä
Sunnuntai on sateinen päivä, alkuviikolla sää kylmenee. Kuva: Jens Schlueter / EPA

Sunnuntai on melko sateinen päivä. Ensi viikon alussa sää vähän kylmenee.

Ylen meteorologi Toni Hellinen kertoo, että myös Etelä-Suomessa voi viikon alussa olla vähän pakkasta. Keskiviikon jälkeen sää taas vähän lämpenee.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä