Yle Uutiset selkosuomeksi

Perjantai 7.5.2021 (tv)

Suomalainen koronarokote. Varissuo. Selkosanomat. Sääennuste.

Lauantai 8.5.2021 (radio)


Poliisit ja rasismi

poliisiväkivallan uhri kuvituskuva
Poliisihallitus sanoo, että kaikkia pitää kohdella tasapuolisesti. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Poliisit käyttäytyvät joskus huonosti vähemmistöjä kohtaan.

Asia tuli esille, kun Yle haastatteli poliiseja. Poliisit kertoivat, että he ovat nähneet, kuinka jotkut poliisit ovat puhuneet rasistisesti.

Poliisit ovat yleensä saaneet vain lieviä rangaistuksia rasististen puheiden takia. Viime vuosina on kuitenkin erotettu 2 poliisia rasististen kirjoitusten takia.

Poliisihallitus sanoo, että poliisi tekee kaiken mahdollisen, jotta myös vähemmistöt voivat vielä luottaa poliisiin.

Suomen koronaluvut

Henkilö ilmestyy ottamaan koronatestin. 19.3.2021.
Koronatestit ovat tärkeitä, jotta koronatartunnat löydetään. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Suomessa on 229 uutta koronatartuntaa. Näin kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lauantaina.

Suomen kaikkien koronatartuntojen määrä on yli 88 000.

Koronarokotukset etenevät. Noin 1,9 miljoonaa suomalaista on saanut koronarokotuksen.

Intian koronatilanne

Ruumista kuljetetaan kärryillä Kolkatassa.
Intiassa kuolee ihmisiä koronaan koko ajan. Kuva: Piyal Adhikary / EPA

Intian koronatilanne pahenee.

Intiassa tehtiin surullinen ennätys, kun yli 4000 intialaista kuoli koronaan yhdessä päivässä. Uusia koronatartuntoja löytyi yli 400 000 päivässä.

Korona leviää nyt nopeasti Intian maaseudulla. Suurissa kaupungeissa, esimerkiksi New Delhissä ja Mumbaissa, koronatilanne on vähän rauhoittunut.

Intiassa on melkein 1,4 miljardia asukasta.

Läksykummit

Oppilas kirjoittaa koulukirjaansa.
Läksyt sujuvat paremmin läksykummin kanssa. Kuva: Antro Valo / Yle

Suomessa kokeillaan läksykummeja. Kokemukset ovat hyviä.

Läksykummit auttavat peruskoululaisia tekemään läksyjä. Läksykummi ja koululainen tapaavat etäyhteydellä eli tietokoneen kautta.

Perheet ovat kertoneet, että lasten koenumerot ovat parantuneet läksykummin avulla. Myös maahanmuuttajalasten suomen kielen taito on parantunut.

Läksykummit ovat saaneet koulutuksen Mannerheimin lastensuojeluliitolta. Se on kouluttanut noin 30 läksykummia.

Äitienpäivä

Suomen lippu tangossa.
Äitienpäivä on liputuspäivä. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Sunnuntaina juhlitaan äitejä eli on äitienpäivän aika.

Äitienpäivä on Suomessa aina toukokuun toisena sunnuntaina. Silloin äitienpäivää vietetään myös monissa muissa maissa, esimerkiksi Virossa, Tanskassa, Saksassa ja USA:ssa.

Äitienpäivä on Suomessa liputuspäivä.

Sää

sääkartta
Kuva: Yle

Äitienpäivän sää on tänä vuonna melko poutainen. Sadekuuroja tulee päivällä vain paikoin.

Lämpötila on sunnuntaina noin 10 astetta.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomeen tulee sateita, ja viikon alku on sateinen.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä