Elämän ilot (23.9.2015)

Oikea ajattelu tuo ihmiselle onnea.

Lotta Uusitalo-Malmivaara tutkii onnellisuutta. Hän sanoo, että ihminen voi tuntea onnea, kun hän ajattelee iloisia asioita.

Grafiikka
Onni voi löytyä pienistä asioista. Kuva: Yle

Uutisissa tapahtuu paljon huonoja asioita. Uutisissa on sotia, pakolaisten hätää ja onnettomuuksia.  Myös huonoissa uutisissa voi olla jotakin hyvää. Ihmiset haluavat esimerkiksi auttaa pakolaisia.

Tutkija sanoo, että jokainen voi harjoitella ajattelua.  Kun ihminen tekee listaa hyvistä asioista, se tehoaa nopeasti. Pian ihminen huomaa, että iloisia asioita löytyy tosi paljon.  Jokainen voi löytää ainakin yhden hyvän asian joka päivä.

Ihmisen kannattaa ajatella iloisia asioita, vaikka se ei aina huvita. Tutkija sanoo, että jokaisen kannattaa ainakin yrittää. Silloin ihminen näkee paremmin elämän hyviä puolia.

Tutkija on tehnyt testejä opiskelijoilla. Opiskelijat, jotka katsoivat iloista elokuvaa ennen koetta, pärjäsivät kokeessa paremmin. Ne, jotka katsoivat esimerkiksi ikävää tai surullista elokuvaa, pärjäsivät huonommin.

Positiiviset tunteet ja toisten ihmisten seura auttavat oppimaan. Ne myös auttavat niin, että ihminen toipuu ikävistä asioista. Myös itsetunto tulee vahvemmaksi.

Jotkut sanovat, että iloa ei voi ajatella väkisin tai että sellainen on ärsyttävää. Tutkija sanoo, että positiivinen ajattelu auttaa aina.  Se parantaa myös terveyttä. 

Onnen aiheet voivat olla tosi pieniä. Kiva viesti kaverilta tai hauska taustakuva puhelimessa voivat tuottaa iloa.

Tutkija sanoo, että kaikkein helpoin tapa tulla onnelliseksi on auttaa toisia ihmisiä.

(Lukija Pälvi Tammi)

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee maahanmuuttajien kanssa heille tärkeistä asioista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä