Keskiviikko 10.10.2018 (radio)


HKScan irtisanoo paljon ihmisiä

broilerleikkeitä tuotantotiloissa
Suomalaiset syövät paljon lihaa kesällä ja joulun aikaan. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Liha- ja ruokayhtiö HKScan irtisanoo paljon työntekijöitä.165 työntekijää saa potkut.

Yhtiö sanoo, että se joutuu myös lomauttamaan työntekijöitä, jotka jäävät töihin.

Joulun aikaan lihayhtiöllä menee hyvin, kun suomalaiset ostavat joulukinkkuja.Kesällä suomalaiset ostavat grilimakkaraa ja lihaa.

Keväällä ja syksyllä yhtiöllä menee huonommin.

Mallorcalla kuoli turisteja tulvassa

Kaksi poliisiautoa on parkkeerattuna keskelle tietä, siniset vilkut välkkyvät. Tiellä seisoo kaksi miestä kirkkaankeltaisissa haalariasuissa ja univormupukuinen nainen. Kuvan oikeassa laidassa näkyy tieviitta Sant Llorençiin.
Mallorcalla satoi paljon vettä lyhyessä ajassa. Siitä tuli pahoja tulvia. Kuva: Atienza / EPA

Välimerellä Mallorcan saarella on ollut pahoja tulvia rankkasateen takia. Vettä satoi eilen illalla paljon lyhyessä ajassa.

Ainakin 9 ihmistä on kuollut ja monta ihmistä on kateissa.

Kuolleiden joukossa oli turisteja Britanniasta ja Hollannista. Mallorcalla käy paljon turisteja.

Saari kuuluu Espanjalle.

Keniassa tapahtui paha bussionnettomuus

Bussin jäänteet ja ihmisiä ympärillä
Bussin katto irtosi, kun bussi putosi 20 metriä. Kuva: EPA

Keniassa on tapahtunut paha bussionnettomuus. Onnettomuudessa kuoli 50 ihmistä.

Kenian poliisi kertoo, että bussi ajoi alamäessä ulos tieltä. Bussi putosi 20 metriä, ja bussin katto irtosi.

Keniassa tapahtuu paljon onnettomuuksia liikenteessä. Liikenneonnettomuuksissa kuolee tuhansia ihmisiä joka vuosi.

Joutsenet muuttavat etelään

Joutsenia talvisella joella.
Laulujoutsenia Kajaaninjoella Pohjois-Suomessa Kuva: Niko Mannonen / Yle

Joutsenet alkavat muuttaa etelään tähän aikaan vuodesta. Joutsenet lähtevät Suomen talvesta etelän lämpöön.

Joutsenet ovat jo lähdössä matkaan ainakin Lapista. Ne lentävät joka vuosi samoja reittejä.

Joutsenet pysähtyvät syömään aina samoissa paikoissa, kun ne keräävät voimia matkaa varten. Silloin lintuharrastajat voivat nähdä tuhansia joutsenia yhdellä kertaa.

Suomen kansalliskirjailijan päivä on tänään

patsas
Aleksis Kivellä on monta patsasta Suomessa. Tämä on Helsingissä. Kuva: Pertti Nisonen

Tänään tiistaina on vietetty Aleksis Kiven päivää.

Aleksis Kivi on Suomen kansalliskirjailija.Kiven tärkein kirja on Seitsemän veljestä. Se ilmestyi vuonna 1870 eli melkein 150 vuotta sitten.

Tutkija Teemu Keskisarja sanoo, että Kivi oli äidinkielinero. Keskisarja on kirjoittanut tutkimuksen Aleksis Kivestä.

Katso video koulusta

Ohjeita luokan seinällä
Valmistavan luokan oppilaat opiskelevat suomea. Kuva: Minna Uusi-Eskola / YLE

Selkouutiset kävi katsomassa, mitä tapahtuu Pihlajiston ala-asteen valmistavalla luokalla.

Videon voit katsoa Selkouutisten nettisivulla.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä