Keskiviikko 17.5.2017 (radio)

Uusi ammattiliitto

Riku Aalto
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Suomeen syntyy uusi suuri ammattiliitto tänään keskiviikkona.

Uuden liiton nimi on Teollisuusliitto ja siinä on noin 230 000 jäsentä. Uusi liitto syntyy, kun Metalliliitto, Puuliitto ja TEAM-liitto menevät yhteen.

Uudessa liitossa ajatellaan, että isolla liitolla on enemmän voimaa, kun se neuvottelee työnantajien kanssa palkoista.

Ison firman johtajan palkka 700 000

Kädet laskevat rahanippua.
Johtajien palkat ovat pysyneet ennallaan. Kuva: Matthias Balk / EPA

Isojen firmojen johtajien palkat ovat pysyneet viime vuosina lähes ennallaan.   

Neljässä vuodessa isojen firmojen toimitusjohtajien palkat ovat nousseet 1,4 prosenttia. Heidän keskipalkkansa on 700 000 euroa vuodessa.

Isoissa firmoissa toimitusjohtajille maksetaan bonuksia eli tulospalkkioita enemmän kuin ennen. Bonuksia saa, jos firmalla menee hyvin. Johtajien bonukset nousivat viime vuonna 13 prosenttia toissa vuodesta.

Kokkeja Filippiineiltä

carl ja ricardo
Carl ja Ricardo opiskelevat suomen kieltä. Kuva: Kirsi Crowley / Yle

Monessa Helsingin ravintolassa on filippiiniläinen kokki.

Suomalainen firma tuo kokkeja Filippiineiltä Suomeen, koska Suomessa on avoinna yli 1 000 kokin työpaikkaa. Työpaikkoja on avoinna, vaikka Suomessa on samaan aikaan 5 000 työtöntä kokkia. 

Filippiiniläiset kokit saavat Suomessa parempaa palkkaa kuin Filippiineillä, mutta huonompaa palkkaa kuin suomalaiset kokit saavat. Filippiiniläinen kokki saa Helsingissä vähintään 1 300 euroa kuukaudessa. Siitä hän maksaa vuokran ja ruuan ja lähettää rahaa kotiin perheelle.  

Bensan ja dieselin hinta noussut

Bensiinin hinta
Bensa on kalliimpaa kuin vuosi sitten. Kuva: Ismo Pekkarinen / Yle

Bensan ja dieselin hinta on noussut tasaisesti noin vuoden ajan.

Raakaöljy halpeni ensin monta vuotta, mutta nyt sen hinta on alkanut nousta hitaasti. Bensan hinta nousee aina kesällä, koska ihmiset ajavat enemmän autolla, esimerkiksi lomamatkoilla.

Dieselin hinta nousee Suomessa myös siksi, että teollisuudella menee paremmin. Koneet ja rekat käyttävät enemmän dieseliä.

Lapinlehmiä vain 200

Lapinlehmän ja kyyttöjen vasikat kurkkivat uteliaana laidunaitojen välistä.
Lapinlehmiä syömässä. Kuva: Siru Päivinen / Yle

Pohjois-Suomessa yritetään pelastaa lapinlehmää. Lapinlehmä on pohjoisen vanha lehmärotu, jota on jäljellä enää noin 200 lehmää.

Lapinlehmä on pieni ja valkoinen. Emäntä Helena Impiö sanoo, että lapinlehmä on herkkä. Se tarvitsee hellyyttä ja huomiota, ja suuttuu helposti. Se lypsää vähemmän kuin muut lehmät, mutta sen maito on makeaa ja siinä on paljon proteiinia.

Lapissa kokeillaan nyt, minkälaista jäätelöä, juustoa ja jugurttia lapinlehmän maidosta tulee.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.35.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomi 100: Terveisiä Suomi-kouluista

lapsia luokassa kirjaimia kädessä

Suomi 100: Suomalainen juttu

Mies ottaa aurinkoa laiturilla.

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Iloisia ihmisiä kattoterassilla.

Luksian opiskelijoiden videoblogi

Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6-7 Osa 8 Osa 9 Osa 10

Suomen säästä

Revontulet leimuavat Olkkajärvellä

YKI

Mirja Tarnanen ja Shadi Hatem.

Opiskelija kysyy. Professori vastaa.

Kuuntele keskustelun 1. osa

Kuuntele keskustelun 2. osa

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä